Jukka Sipilä in Memoriam

Ohjaaja ja näyttelijä Jukka Sipilä sitten poistui joukostamme viime sunnuntaina. Täytyy sanoa, etten vuosien varrella miestä liiemmin osannut ja ehtinyt arvostaaa. Mutta mieli muuttui, kalkkiviivoilla.

Syykin lienee selvä. Sipilän varsinainen elämäntyö syntyi enimmäkseen varsinaiselta pintajulkisuuden kuohuilta piilossa; teatterissa ja opetustyössä. Lähinnä muistinkin herkulliset sivuosasuoritukset Risto Jarvan menestysleffoissa Mies joka ei osannut sanoa ei [1975] ja Loma [1976].

Sipilän ominaispaino meni kuitenkin uusharkintaan ihan viime kuukausina. Satuin näet näkemään miehen kaksi uusintana tullutta, ilmeisen harvinaista TV-elokuvaa: Aliisa [1970] ja Hiekkakuningas [1972].

Ensin mainittu etenkin oli todella vaikuttava »työläiskuvaus», ja Siiri Angerkoski irrotti Sipilän ohjauksessa sellaisen suorituksen että valui tippa. Pieni suuri elokuva, joka pitäisi kaikkien nähdä ja jonka arvo vain korostuu nykyisen maailman kollektiivista hulluutta murehtiessa.

Hiekkakuningas oli hyvä sekin, mutta kun kässäri levisi jo puolessa välissä ja »sosialistisen realismin» osoittelevuus alkoi hipoa stalinistien ajatuskulkuja, niin juttu lopahti. Merkittävää ajan kuvaa yhtä kaikki. Mahtoiko Sipilä itse olla ns. stallari, tiedä en, eikä leimakirvestä taida päästä helpolla heiluttelemaan yleisestikään. Aiheesta tarinoi mm. Ylioppilaslehti jutussaan Tuhannen ja yhden totuuden taistolaisuus.