Bryan Ferry: These Foolish Things (1973)

Täst riitti aikoinas paljoki poru, villoi vissi vähempi. Eikä mittä uut sunkka. Jos teke erinkaltasest ko porukka, ni lynkki o likel. Majestettirikos.

Nuaremmil voi kertto et kuvio oli köykäne. Mr Ferry ny vaa kyllästys hoilamisse Roxy Music -orkesteris ja päätti kiskast sooloplata. Välipalaks niinko. Muute hyvä, mut hän päätti levyttä muitte kappaleit. Aikast moni oli sitä miält et tuli valkattu huanost, käsittelyst puhumatika. Rovio pysty!

[kansi] Kannest kattele viatoine Travoltan näköne sälli, enne Travoltta. Enkä hämmästyis, jos Elvarilt löytyis tomne kanssi. Moni veti palkokasvit jo tostki, mut kuunnelles meni kuppi nuri kättelys. Eka raita o heti Dylanin »A Hard Rain’s A-Gonna Fall». Eikä eres hävenny. *wirn*

Eletti pikkase erilaissi aikoi sillo. Oikkia rockki oli Pyhä Toimitus, ja karsinan määräs katekismus — NME, MM ja kotoperäne Musa. Sontaaki sai lykät jos tunnusti heti, mut airan yli ei ollu assia. Jumalte tekemissi ei ollu koskemist. Tervaa ja höyheni löytys noppemmi ko kerkis sano Zimmerman…

Ja sit tule tämä yks Ferry. Raappi nenustas punast. Eikä piitta baaskaka.

Alpumi meni mult aikoinas vähä ohitte, mut kohkamiset muistan. Onks se kummaka, ko kuunttele fraseeraust: »Ha, ha, ha, haard rain…» LOL. Ei siis mittä kunnioitust. En tiärä miltappa äijä kappalat valkkas, mut saiskos arvat et »Otetas muutama noit nuaruure suasikeit, veretä mirri kaula ja hönkästä.»

Liki 40 vuat o menny. Kertäpyärityksel ei olleska huano. Kappalat o hyvi kaivettu, pari klassari, jokune tuntematon ja muut siit välist. Taustat veretä mallikkaast, sovitukset toimi. Passa oikke hyvi luukutta autos taik päiväl taustaks ko paiski hommi.

Mahta se aikalaiste jumalansana ol hupa lukemist ny? :)

Oh, please stay by me, Dinah

Kyl mar se ny hyvi tiäretä eten mää ol mikkä jatsimiäs. Vinyleit makka hyllys nafti 2 500, mut mahtaks löyty eres 50 jatsi-alpummi?

[CD-kansi] Neeki mitä siält yhyttä o tutui ja turvallissi artisteit ja enemäkses heijä kokoelmi. Satchmo, Ella, Billie Holiday… Anita O’Day ny senttäs. Mut pikkase niinko parantamise vara.

Vissi siks varte tilasi yhre kirjalooran mukan ton tupla-CeeDeen, vuarelt 1997. Dinah Washington: The Masters.

Livautin sen tosa soimaanki viikonloppun, tyähommitte taustaks. Taisin kuunnel siit syyst huanost, ainaski tuntus kovi kuivalt. Sitäpaitti, olin ain luullu et hän oli valkone *flush*, ja jollantappa kuulostiki. Sauhut silmil siis, mut panna sen tili, et (eka) kiakko startta heti nyyhkyklassaril »Smoke Gets in Your Eyes». Sehä kait o enämpi valkoste juttu, vaik The Platters viisun toppailiki (1958).

Mut jäi vaivama. Ei sunkka Dinah ny noi *köhh* färitön ol? Ja erelles, netiski jutella, et hän olis ollukki oikkestas blues- ja R&B-hoilaja, ja jazzari vast kolnneks niinko. Jaaha. Pakko putsat vaikut ja veivat uurestas.

Kanetiks voi sanno, et musat loju JiiBees ny pahan kerra kikkaroitte al muuteski. Rutkast o petrattava ens vuarel!

Ämppärit up

Määhä totanois vannosi. Eten ruppe heiluma Luurin kans, julkisil platseil nuarat korvis. Enkä meinakka. Mut tuli vihroviime koklattu miltappa vaivasest mötikäst kajahta. Ei hassummi.

[kansi: The Risnig]

Bruce Springsteen:

The Rising (2002)

Rupesi sit kaivelema ämppärivarastojan ja CeeDeit kans. Onha niit pino flintallas kert liki 15 vuat takaperi niitki jo väsäsi. Aluks oli meina intto. Tuli keräiltty mojoova arkisto nuaruure harvinaisuksi. Vinylihommat ei ollu sillo viäl tapeetil eikä läheskä kaikki olis löytynykkä. Plätästki oli vähä pula. Mut kirjastois jo kaikemoist oli ja kavereil tiätyst. Ja jos ny oikke tippaleipääs kaivele, ni saatoin napsautta netiski pari kertta. :b Siihe aikka oli kaikemoist viäl tyrkyl, konnei jetsonei peljätty.

Lue lissä…Ämppärit up

Syvän Purppuran pinkki alku

Rapiat kuukausi lipsahti taaskin taukoa vinyylihankinnoissa. Ryhtiliike tarpeen. Kyllä kerran viikossa pitäisi jotain kaivella. Kolme valkkasin eilen reppuun, tässä eka.

Deep Purple — Shades of Deep Purple [1968]
*** ½

[levykansi] Purplen alkuaikojen kiekkoja ei ole ihan läjäpäin tyrkyllä. Hinnoissakin löytyy. Syystä noista en ole niitä aktiivisesti etsinyt, enemmänkin seuraillut sivusilmällä tilannetta. Mutta yksi asia johtaa kahdeksanteen. Äskettäin Quizin kommenteissa Erja yltyi hieman kehuskelemaan, lätty jäi siitä mieleen, ja kun vastaan tuli niin eikun kassiin.

Kyseessä on bändin debyytti, mikä kyllä kuuluu kaikessa. Omasta linjasta ei ole juurikaan merkkejä ja kiekko on vuoden 1968 kaikuja tulvillansa, psyke-kantta myöden. Eipä uskoisi, että vain neljä vuotta myöhemmin lähes sama kokoonpano kiskaisi killerialbumin Machine Head. Toisaalta oleellinen erokin on pläkkiselvä: Ian Gillan puuttuu.

Lue lissä…Syvän Purppuran pinkki alku

Levymessut — viiden klassikon finaali

La 11.9.2010 hommattujen levyjen arviointi jatkuu. Ja vihroviime päättyy: osa 4/4. Nivaskassa oli yhteensä 21 kiekkoa.

Kuuntelussa ja kälättelyssä ovat seuraavat viisi lättyä:

Deep Purple: Made in Japan [live, 2-LP], 1972

Jethro Tull: This Was, 1968

Bruce Springsteen: Born to Run, 1975

T. Rex: The Slider, 1972

Kaseva: Kun maailma elää, 1976

Deep Purple: Made in Japan (1972)
*****

[Kansi: Deep Purple] Purple on tietenkin nuoruuteni Suuria Bändejä. Se kuuluu sarjaan, joka on aikast timmi: Zep, Procol, Beatles, CCR, T. Rex, Geordie, Bad Company, Heep, Nazareth, Bowie, Slade — muutama mainitakseni. Noiden loistoon eivät ole vuodetkaan juuri purreet. Ja jos pitäisi valkata Kaikkein Vaikuttavin musavuosi ikinä, olisi se epäilemättä juuri 1972. Silloin rytkäistiin vino pino kuolemattomia vetoja, kiekkoja, joita yhäkin veivailen.

Niinpä joudunkin toteamaan outoja juttuja: en ole tätä Purplen liveä koskaan ennen kuullut. Noihin aikoihin ei ollut vielä omaa levaria, eikä porukoissakaan kukaan lättyä hommannut. Tilanne on toki tuttu. Kuten usein olen todennut löytyy edelleen useita satoja ajankohdan levyjä, joita en ole kuullut, ja jopa kymmeniä artisteja ja bändejä. Mikäpä hienompaa!

Purppura-combolla oli takanaan kova sarja. In Rock, Fireball ja Machine Head, joista viime mainittu oli juuri julkaistu vuoden 1972 alussa. Samoilta albumeilta ovat myös live-kiekon biisit. Kelpasi siis lähteä Jaappaniin ja kokoonpanokin oli se klassisin: Gillan, Blackmore, Paice, Lord ja Glover — joka äijä elämänsä vedossa.

Ja sitten siis livenä…

Lue lissä…Levymessut — viiden klassikon finaali