Jukka Sipilä in Memoriam

Ohjaaja ja näyttelijä Jukka Sipilä sitten poistui joukostamme viime sunnuntaina. Täytyy sanoa, etten vuosien varrella miestä liiemmin osannut ja ehtinyt arvostaaa. Mutta mieli muuttui, kalkkiviivoilla.

Syykin lienee selvä. Sipilän varsinainen elämäntyö syntyi enimmäkseen varsinaiselta pintajulkisuuden kuohuilta piilossa; teatterissa ja opetustyössä. Lähinnä muistinkin herkulliset sivuosasuoritukset Risto Jarvan menestysleffoissa Mies joka ei osannut sanoa ei [1975] ja Loma [1976].

Sipilän ominaispaino meni kuitenkin uusharkintaan ihan viime kuukausina. Satuin näet näkemään miehen kaksi uusintana tullutta, ilmeisen harvinaista TV-elokuvaa: Aliisa [1970] ja Hiekkakuningas [1972].

Ensin mainittu etenkin oli todella vaikuttava »työläiskuvaus», ja Siiri Angerkoski irrotti Sipilän ohjauksessa sellaisen suorituksen että valui tippa. Pieni suuri elokuva, joka pitäisi kaikkien nähdä ja jonka arvo vain korostuu nykyisen maailman kollektiivista hulluutta murehtiessa.

Hiekkakuningas oli hyvä sekin, mutta kun kässäri levisi jo puolessa välissä ja »sosialistisen realismin» osoittelevuus alkoi hipoa stalinistien ajatuskulkuja, niin juttu lopahti. Merkittävää ajan kuvaa yhtä kaikki. Mahtoiko Sipilä itse olla ns. stallari, tiedä en, eikä leimakirvestä taida päästä helpolla heiluttelemaan yleisestikään. Aiheesta tarinoi mm. Ylioppilaslehti jutussaan Tuhannen ja yhden totuuden taistolaisuus.

Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh murhattu

[Anna Lindh]

Anna Lindh

1957–2003 (46)

Kolkkona aukee aamu. Ruotsin eilen puukotettu ulkoministeri Anna Lindh on aamuyöllä menehtynyt vammoihinsa, ja Koko Ruotsi on shokissa. Peruslukemille vetää täälläkin. Kuin myös pohtimaan peruskysymyksiä.

Mitäpä tässä sitten sanoisi — tuskin nyt ainakaan fraaseja tyyliin ei näin pitänyt käydä. Että on syyskuun 11. päivä? Yhtäläisyys Palmen murhaankin on kovin ilmeinen, mitäpä siitä irtoaisi? Lindh liikkui ilman henkivartijoita, pitäisikö jeesustella Ruotsin viranomaisten virhearvioita? Entä natustella sitä, onko kyse suunnitellusta murhasta vai satunnaisesta hormonihörhöstä? Vai kertooko tällainen teko jotain juuri tästä ajasta ja arvoista?

Kyllä kai päällimmäisenä on murheehko. Turhauma. Epävarmuus. Juttu tuntuu tolkuttomalta. Lindh kai tunnettiin järkevänä tyyppinä ja varmaan myös liki tavallisena ihmisenä jolla oli perheensä ja sukunsa. Mitä aihetta?

Suomessa ja muissakaan pohjoismaissa ei tällaisia tapauksia ole lähimenneisyydessä. Olisiko siis Ruotsin yhteiskunnassa jotain sellaista, mikä selittäisi tapahtunutta? Vellooko näennäisen rauhan pinnan alla patoutumia, jotka voivat purkautua vain näin raa’alla tavalla? Vähän kuin Japanissa, josta jotenkin saa samantapaisen vaikutelman: että ihmiset eivät oikeasti voi hyvin. Mutta paskaako tuostakaan todella tietäisin.

Entä sallittaisiinko sittenkin pieni kyynisyys? Mitä siitä jos YKSI lintukodon Kaunis ja Rohkea poliitikko poistuu elämästä. Miksi vuodattaa kyynel? Samaan aikaan vaikkapa vain Afrikassa menehtyy miljoonia ihmisiä aidsiin ja NÄLKÄÄN eikä juuri kukaan liikauta eväänsä — eväistään puhumattakaan. Onko koulutettu ja menestyvä länsimainen yksilö todellakin jotain erikoista?

No, ehkä vertailu ei ole reilua. Enkä toki tuntenut henkilöä Anna Lindh. Diana-ilmiö on silti lähellä: on vaikea välttää kollektiivista psykoosia.

Turvattomuuden tunne ainakin kasvaa. Länsimaiden käsittämätön hurahtaminen markkinatalous -nimiseen uskoon on jo Suomessakin aiheuttanut mittavia vahinkoja yhdelle ihmisen perustarpeelle, turvallisuuden kokemukselle. Oma raha(yksikkö) on kadonnut, vakinaiset duunit kuihtuu, sivuun pois jaloista potkittujen määrä kasvaa. Tulee vahva tunne, että mihinkään ei voi luottaa, mikään ei enää ole pysyvää. Summittaiselta vaikuttava, julkiseen persoonaan kohdistuva väkivallanteko lisää avuttomuuden tunnetta. Kukaan ei ole turvassa. Vai onko?

Suomessa — tässä toisessa lintukodossa — vastaava attentaatti on vain ajan kysymys. Jotain sen tapaista olen odotellut jo muutaman vuoden, oikeastaan siitä saakka, kun Rytsölät kävivät Lamborgheineen rehentelemässä telkussa ja saivat toimittajakaksikko Tervo-Päivärinnan muuttumaan kuolaaviksi lapsiksi jälleen. Olin varma, että joku syrjäytetty käy tuikkaamassa yön pimeydessä dynamiitilla lelun taivaalle. Mutta ei vielä.

Meillä on kuitenkin jo Myyrmanni eli alkusoitto, ja marginaaliin tungettujen ihmisten määrä ja epätoivo kyllä kasvaa. Vääjäämättä tulee hetki, jolloin joku Poliitikko saa täälläkin puukosta tai lyijyä tai Myyrmanni vaihtuu Eduskuntataloksi. Siihen asti eliitti voi jatkaa ruususen untaan, kenestäkään piittaamatta, mistään välittämättä.

Omituiselta tuntuu tänään ja siksi tämän raapustin.

klo 11.30, murheisna miesnä