VAR – jalkapallon tuho

Donnat pela jalkkiksen MM-kisoi tual Ranskanmaal. Olen tosa toisel öökonil seurannu, vaikkei isomppa kutka olekka. Ja se piäniki koiteta henkilt poijes otta.

Tappaja o nimeltäs VAR. Video Assistant Referee. Videohuane. — Platsi, misä ylimääräset äijät vahtaa akkunoitas ja juttele tuamarin korvanapin kans. Ett oliks ny olleska maali. Paitsio. Liikahtiks molke. Ketä filmas ja osusiks pallo kätte vai taklaus koippe. Ett oliks ny VARmaste!

Tarkotus oli varmast hyvä. Mul o silti menny hermo. Ei tämmäst jalkkist voi valkoihone katel. Ennevanha ko tuli maali ni sai pompat kattosse tai paiskat talriikei partsilt. Nyt tartte vaa istuskel liri sukas. Orotta. Ett mahroks se mikkä maali ol. Nappi surise. VAR runkutta vehkeitäs. Dumari kuuntele. Kaik orotta. Orotta. Orotta.

Ei men läpi. Antakaa stana takasi se mun potkupallo. Se misä maali oli maali vaikkei ollukka; misä tuamarin sana oli laki; misä paitsio vislatti jos lippu nousi. Sen VARin voitte lykät takasi sinne misä insenjurtti asusta.

Nih. Geoff Hurst!

Nuo naiset nurmikoilla palloineen

Kattelin tosa viikko takaperi jalkkist. Suamen U17-flikat pelas EM-jatkokarsinnas.

Vastas oli Itävalta, matsi päättys 1–1. Tuli sukkela olo. Tasapeli, mut niimpal kauhia ero. Se näkys kahres assias. Liikkumine. Ja hapitus.

Orotas, ni mää kerro.

Itävallan donna liikkus siltappa ko futarin kuuluuki. Asento pysy sillai pystys niinko, nuppi ylhääl. Juaksu o nätin näköst, sulavaa, tasapainost niinko. Ko tule lähitilanne, taik tempokuljetus, taik rytmivaihetus, ni jalat käy ko sinkeri; juur niinko huippufutareillaki.

Finkkiflikka liikkus toiseltappa. Se niinko koikkelehti, loikki ette ja takas, tasapainost ei tiatooka. Eikä koivet mittä sinkeri muistut. Vaik vauhti kasva, ni rytmi pysy. Vähä siis sen näköst ko tokaluakkalaiset sällit sättämäs koulun jälkke parkkipaikal. Mennä erestaksi, kert o kiva.

Mitä heil mahreta opetta?

Hapitus. Jokane itävallan peluri näyttä urheilijalt. Treenattu kroppa, hiano tasapaino ja painopiste alhaal. Suamen likka näyttä joltta muult. Keskenkasvune murroskesäne, kroppa ei hallinnas, ei mittä tasapaino ja painopiste misä sattu.

Mää ihmettele. Mitä siäl Palloliitos oikke touhuta? Itävallan *köhh* rotu ei poikke finkist yhtikä. Silti toine näytti arjalaiselt ja toine karjalaiselt. Kantsiskos otta ne perusassiat taas framil — ja jättä vaik se twitturointi hiukka vähemmäl?

[Suomi U17-tytö 2019]

Suomen U-17-tytöt • 2019

Pertti Peluri – minulla on oikeus

Vilkaisin tuossa äsken jääkiekon verkkojulkaisua Jatkoaika. SaiPa-osiossa kärvisteltiin. Seura näet näyttää ottaneen kannan, jossa loukkaantumisista ei kerrota yhtään mitään. Ei edes sitä vähintä.

Tilanne johtuu eräiden tulkintojen muuttumisesta. Wanhoina (hyvinä) aikoina pelaajat olivat amatöörejä. Heillä oli siviiliammatti ja oikea työpaikka. Kiekkoa siirreltiin vain harrastuksena. Sittemmin oikeat työt yhteiskunnassa lopetettiin ja kumipalan kuskaamisesta alettiin maksaa liksaa. Eikä aikaakaan, kun jo hairahduttiin oudoille jäille — pelaajaa, eli tekotyöläistä, ryhdyttiin kutsumaan jääkiekkoseuran työntekijäksi. Pomo vs. alainen. Ja duunari, hänellähän pitää olla oikeuksia.

Asetelma johti nykyiseen tilanteeseen. Seura ei saa julkisesti kertoa pelaajan loukista. Se rikkoisi pelaajan oikeusturvaa. Saako nauraa, jos sallitte.

Ammattiurheilija ei ole minkä tahansa työn tekijä. Mahdollisesta työstä en edes sano, mutta vähintään on kyseessä julkinen tehtävä, josta maksetaan palkkaa. Usein yhteiskunnan taholta. Siitä seuraa, että urheilijalta voidaan edellyttää eri asioita, kuin vaikka sihteeriltä tai bussikuskilta. Tavallisten kansalaisten sairaslomien pituuksia ei ole syytä levitellä. Sporttiheebo paistattelee eri asemassa.

Katsoja on kuvion oleellinen osa. Hän maksaa näkemästään selvää rahaa ja odottaa vastinetta. Voidaan siis hyvin kysyä, missä on hänen oikeusturvansa, jos hän ostaa arvokkaan tiketin vain nähdäkseen Pertti Pelurin olevan saikulla. Kenen asialla silloin ollaan? Kenen oikeus on oikeudempi? Onko katsojaa harhautettu ja seura korvausvelvollinen? Onko asetelmassa mitään järkeä?

Ei ole. Koko baletti on syntynyt vääristyneen individualismin myötä. 2000-luvulla ryhdyttiin ihailemaan Henkilöä. Solidaarisuus romutettiin ja The Yksilö, Mää-Itte, uitettiin frameille. Kun yksilö sitten loistaa majakkana ryhmien yläpuolella, hänelle tietenkin kuuluvat lukemattomat oikeudet. Ja myös luetut. Kiekkkoilijan loukista ei siis voi kertoa, koska se loukkaisi hänen herkkää persoonaansa ja edunvalvonta-armeijan (SJRY) asemaa. Uhhuh.

Tilanne pitäisi pikaisesti kääntää toisin päin. Seurat pitää velvoittaa ilmoittamaan kaikki loukkaantumiset. Tavallinen bussikuski ei voi pitää rokulia kertomatta pomolle, ja saman pitää koskea Pertti Peluria. Jos Pertti ei pelaa, verkkosivulla pitää näkyä syy siihen. Hänen todellinen pomonsa on maksava katsoja — ei lätkäseura eikä pelaajayhdistys.