70-luku rocks ja rules

Niin kuin hyvin tiedetään, wanhan liiton combot Deep Purple ja Uriah Heep paiskaavat keikan Hesassa. Lämmittelyksi Radio Suomi pukkasi teemaehtoon, jossa veivattiin toivebiisejä 2,5 tuntia ja väliin turistiin mukavia/joutavia. Jess.

Pakko sanoo. Kyllä hiostui linssi pariinkin otteeseen ja kaukainen teiniangsti palasi lähes kosketuksen päähän. »July Morning», »A Soldier of Fortune», »Highway Star», »Come Away Melinda», »When a Blind Man Cries» ja läjä muita HIENOJA stygejä. Monet niistä omallakin Kaikkien aikojen rock-biisit -listalla.

Mutta perspektiivitön bomb-fuck-humppapiposukupolvi saattaa nyt kuitenkin siellä jo ulvoa kuorossa, että mikä niissä nyt sitten muka on niin h**tin hienoa ja ihmeellistä. No niin… mikä? Yritetäänpäs kertoa:

BIISIT. Ne on ihan oikeesti hyviä ja ennen kaikkea niissä on selkeä rakenne. Vaikka sanoitukset ovatkin toisinaan keskinkertaisia tai kieli poskessa heitettyjä (»Black Night»), niin monet melodiat ovat todella upeita. Legendaarisia riffejä ja koukkuja puolestaan löytyy varsinkin Purplen biiseistä läjäpäin.

Kaikki myös toimii eli jutut on synkassa, kysehän on rockista eikä etydeistä. Toki varsinkin Heepin biiseissä on monissa alkeellisia sovituksia ja korneja fillejä ja tempot huojuvat ja riittihän niistä aikanaan myös pulinaa. »Tiedostavalla» 70-luvullahan vastakkain asetettiin »asiantuntijoiden» korkealle rankkaama virtuoosimainen ja taiteellinen oikea musa ja rahvaan kuluttama kaupallinen skeida. Mielenkiintoista vain, moniko enää muistaa (tai peräti kuuntelee) niitä »oikeita» juttuja: John McLaughlin, Yes, ELP, Rick Wakeman…

Radio Suomi loi nahkansa

Tännään iltiksessä joku urpo valitteli ettei ratijosta kuulemma tule tarpeeksi iskelmää! Huoh. Veivaisi tyyppi asansa »uudistuneen» Radio Suomen kohdalle. Korisevaa hallikaista tuutataan eetterin täydeltä ja bonuksena joku maijaleena huokailee sossutantan äänellä koko päivän. Maljamme kohotam.

Kansankynttilät

Kyl niimpal kärssi saa, meinate jos mene telkkus avama.

Kakkosel näyttä pyärivä simmone sarja ko Kansankynttilät. Kauniste vois sanno etei surkkia puskavarssi sunkka o Suamest kuallu. Mut enite kävi korvil ko siäl taas koitti ei-turkkulaine väänttä turkku. Oivoi.

Iät ja ajat o tiäretty etei simmone onnistu. Heti tule miäle ainaski ko 1985 Molperi men vähä sekasi ja tyäns uures Tunttemattomasas siihe Lahtise roolisse — Pirkka-Pekka Peteliukse. Eihä simmost erkkikä kuunnellu, ja koko eläväkuva ol laakist vainaa.

Täl kertta jostai o raijattu koittama Mari Vainio. Ei tul mittä, sukak kuluva. Käsikirjottajakki o yhtä hukas. Mää kuuntelim par minutti ja tämmösenki repliki he ol kekannu: »Mul on hyvä tilannetaju».

Herra Isä ja lauma mukuli! Ketä turkkulaine ikän päästäis suustas tommossi?

Nightwish soittel telkus

Tämmöttis sit meni puffama TV2:

»Maailmalla suurta suosiota nauttiva Nightwish piipahti vuodenvaihteessa 2001-2002 Tampereen Tullikamarilla. Raskaan rockin ja hennon Tarja Turusen korkealta ja kovaa -tyylisen laulun sekoitus toimii uskomattoman hyvin. Ohjelmaan on valittu ainutlaatuisen konsertin parhaimmat palat».

Jaahas. No ekakski, mää en ol milläntappa mikkä Nightwish-fani, se niitten tyyli ei vois vähemppä kiinnosta. Mut kert niil o yks tosi hiano balladi, minkä mää peräte olen listannukki, ni tartti koklat. Jos ne vaik pääsis yllättämä.

Mutko ei. Ei sin päinkkä. Huah.

Kippaleit ei erottanu toisistas ko paussi. Kaik samalaist jööti, juur mittä vaihteluu ei ollu. Rakenteetki puuttus: ei hianoi kertsei tai tapporiffei, niitte tilal ol kaikelaist tiluttelu ja syntettist mökä. Sanoist ei saanu tolkku, vissi ei ollu välikskä.

Ei voi mittä, koko hoito luisus hauskam pualel. Meinate, vaik oltti Manses, nii tämä Turune men ja spiikkas tämmössi: »Now you are going to hear some poet».
Eikä hyvist kippaloistka olsis ollu paljo appu, ko pumpun ekovammane trumpali ol lainattu suara siit Spainal Täpist. Kioskii piisas ko Ameriikas ja likemmäs jokast tahti tartti erikses korosta. Kaikkist karmeint ol se passotrummun soittamine: tu-ku-tu-ku, ihan ko konekivärist, vissi heppu tais verel jottai 64-osei.

Kotimaisia tunnareita?

Kovaste paljo o maalimas simmost mitä ei piän ihmine voi ymmärttä. Meinate, telkust tule mont kertta viikos simmoneki programmi ko Kotomaa. Nyte. Nimem perustel vois arvat et se tahto kertto jottai Suame assioist.

Nii kerttoki — jos saa katotuks. Kui o mahrollist, et se tunnari tule suara ko jostai pimiäst Afrikast. Tsumbu dumbu dum… tsumbu dumbu dum. Ampomaa. Nyte.

Tartteki täst lähte ostama ponkotrumpui.