Littoisten kasvatit

Rupesin sitt läpättämä tämmäseski gruupis. Sattumankaupal, tiätyst. Kamu usutti.

Littoisten kasvatit [Suljettu FB-ryhmä]

Kotokylä. Littoinen. Liki kaik sen tiätääki ketä vaa tuntte munt. Kymmenise vuatta siäl tuli asuttu, 1966–76. Poijeski jouruin vähä pualivahinkos, ko perheen kokoonpanos sattus liävii uurellesjärjestelyit. :b

Olen tainnu pyhästki vanno etei ikän fb. Mutt tämä o pikkase eri. Jutus on piänt tolkku, ko ettiskellä vanhoi kamui ja muistella sattumuksei.

No, katella. Kokonaist kaks päivää jo olenki tual heilunu, ha.

Tois pualt jokke — Littoisten Lähteenmäki

Kävin kesällä 2011 vilkaisemassa entistä kotitaloani. Niinpä.

Tämä oli ensimmäinen varsinainen kotini. Tämän talon ympäristössä ja naapurustoissa, suunnilleen kahden km:n säteellä kuluivat vuodet 1966–1976. Samoin kuin *köhh* kukkein nuoruus, ainakin sen alkuosa. Mutta mitäpä olisi siitä, tai niistä, ollut jäljellä. Talokin liki tunnistamaton.

[Littoisten Lähteenmäki: 1960-luvun kotitaloni, vm 2011] Murheisna mulkoilin. Monille seikoille on selityksensä, mutta silti. Hämmentävintä ehkä, talosta on poistettu kaikki tuttu.

Kuvasta vasemman puoliskon varastava terassi-osio on rakennettu joskus myöhemmin. Siltä se myös näyttää. Samaan aikaan kait on kyyditetty kuvan keskellä oleva ikkunaseinä. Se ei ole alkuperäinen. Alun perin sen takana oli meidän olohuoneemme.

Lue lissä…Tois pualt jokke — Littoisten Lähteenmäki

Tois pualt jokke — sessio Littoisissa

Uffs. Kävin vetämässä kevyen kuvauskeikan Littoisten maisemissa. Kuutisen tuntia, 100 räpsäystä ja 30 kilometriä fillarilla. Vaatii vähän veroa…

…joten lisää toiste. Heitetäänpä silti yksi maistiainen.

[Littoisten asema]

Ne äääärest harvat, jotka eivät rakennuksia tunnista *wirn* saakoot kevyen selityksen.

Kuvassa on Littoisten rautatieasema. Siis se, mitä siitä on jäljellä. Synkän ja sankan metsän keskellä, metalliaidalla muusta elollisesta erotettuna, lahoamassa, pois haittaamasta uutta, hienoa aikaa. Menneellä ei ole enää väliä. Ei edes sillä historiallisella ulottuvuudella että muudan tovarištš Lenin aikoinaan vieraili asemalla. Selkäni takana tuossa näkyisi se uusi ja hieno: halparakennettua bulkkihaussia silmän kantamattomiin.

Minä kuljin kouluun tuon näkymän editse 60-luvun lopulla neljä vuotta. Rakennusten edessä oli kivinen lastauslaituri, jonka »yli» oli nastaa tepsutella. Asema oli silloin vielä toiminnassa. Ns. pikajunat välillä Turku–Helsinki porhalsivat jo ohi, mutta Salon ja Turun kesken kulki »lättähattu», joka pysähtyi. Todistin myös eräänä aamuna (kuvasta vasemmalle sijainneessa tasoristeyksessä), kuinka eräs mummo ei aamulla kuullut eikä nähnyt. Henki ei ehkä lähtenyt mutta verinen näky oli kauan mielessä. Hetken olin julkkis ja kaalipata jäi syömättä.

Turun ja Littoisten keskustojen välimatka ei ole edes kymmentä kilometriä. Tautikin on siten sama. Kuva kertoo kaiken eikä kohennusta diagnoosiin ole luvassa. Vietin hiljaisen hetken ihmisen typeryyttä muistellen.

Tois pualt jokke — Littoisten järvellä

Littoinen oli 1960-luvulla pienehkö kyläyhteisö. Jonkinlainen keskustakin kylämaisemassa oli, modernissa katsannossa. Mutta oikea keskus oli luonnon muovaama. Se, minkä ympärille tärkeimmät asumukset oli rakennettu — järvi.

Oleellisin paikka oli uimaranta. Niitä oli useita. Isoin ja tunnetuin oli »Hiakku» eli Hiekku, järven ainoa hiekkaranta. Se oli eräänlainen aikansa huvikeskus, jopa vähän laajemmin tunnettu. Uimarannan yhteydessä oli tanssilava, hieman kuuluisamman »Uitun» so. Uittamon paviljongin tyyliin. Lavalla vieraili pääasiassa paikallisia tanssiorkestereita, mutta muistanpa myös pienen juttuhetken Paula Koivuniemen kera, varmaankin 60-luvun loppuvuosina. On tässä julkkuja tavattu.

Hiekku ei ollut meidän penskojen suosikki. Se oli muista poiketen maksullinen. Suuntasimme muualle.

Lue lissä…Tois pualt jokke — Littoisten järvellä