Kaunokirjallisuus

Päivitetty 29.7.2018

Niin viattomasti aivan. Alakoulun kirjastossa avasin Tintti-kirjan, ja tänne on päädytty. Sarjikset ehkä jäivät äkkiä unhoon, lukeminen ei koskaan. Ma vielä sivua käännän, vaikka liekit jo arkkua nuolee…

Ensimmäistä ostamaani kirjaa en muista. Turva-arvaus on musiikkiopus, joskus 18-vee. Oli jo varaa, kun duunissa. Siihen asti oltiin pyristelty kirjastojen voimin, mistä ei pahaa sanaa, sillä varsinkin Turun pääkirjasto oli voimissansa, samoin Martti. May you rot in hell, Turun päättäjät…

Hyllyssä on rapiat 1 500 romaania ja tietoteosta. Ison osan tulen myymään, sillä vanhemmiten ei oikein jaksa enää eläytyä. Painotus siirtyy tietokirjoihin.

Julkaisuvuosi on hyllyssäni olevan painoksen vuosi. Alkuperäispainos mainitaan toisinaan, jos ero hyllyssäni olevaan on isohko, vähintään viisi vuotta. Näky on silloin tämä: 1997/1992. Vieraskieliset teokset kursivoitu. Osa tiedoista vajaita, täydennellään. Kaksi viimeisintä hankintaa kantavat plakaattia »Uusi». Jos kirjasta on tehty elokuva (tai tv-sarja): »Film».

a

  • Abrahams, Peter: Ennen kuin aamu koittaa (Gummerus, 1973)
  • Adams, Douglas: Dirk Gently’s Holistic Detective Agency (Pan Books, 1988)
  • Adams, Douglas: Life, the Universe and Everything (Pan Books, 1982)
  • Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille (WSOY, 2005/1981)*****film
  • Adams, Douglas: So Long, and Thanks for All the Fish (Pan Books, 1985)
  • Aisopos: Aisopoksen tarinoita (Otava, 1979)
  • Akulov, Albert: Vuodet Tehtaankadulla (Otava, 1996)
  • Alley, Robert: Viimeinen tango Pariisissa (1973)film
  • Alves, Marcio Moreira: Kapinoitsijan päiväkirja (Tammi, 1974)
  • Anderson, Edward: Thieves Like Us (Prion Books, 1999/1937)  ****film
  • Anderson, Marian: Oi Herra, mikä aamu (Tammi, 1957)
  • Anderson, Sherwood: Mustaa naurua (Tammi, 1943)
  • Arbiter, Petronius: Trimalkion pidot (Otava, 1968)
  • Aristoteles: Runousoppi (Otava, 2007/1977)
  • Arnold-Forster, Mark: The World at War (New American Library, 1974)
  • Arsenjev, Vladimir: Dersu Uzala – metsästäjä ja erakko (Tammi, 1976/1946)film
  • Ashe, Penelope: Tulit luokseni alasti (Otava, 1971)  *** ++
  • Aust, Stefan • Cordt Schnibben: 11. syyskuuta – dokumentti terrori-iskuista (Karisto, 2002)  ****
  • Aymé, Marcel: Vihreä tamma (Tammi, 1958/1949)

b

  • Babel, Isaac: Punainen ratsuväki (Gummerus, 1973)
  • Bach, Richard: Silta yli ikuisuuden ()
  • Baldwin, James: If Beale Street Could Talk (1974)film
  • Baldwin, James: Jos tämä katu osaisi puhua (Otava, 1975)
  • Baldwin, James: Kukaan ei tiedä nimeäni (Otava, 1965)
  • Baldwin, James: Mene ja kerro se vuorilla (Kirjayhtymä, 1978/1963)
  • Baldwin, James: Sano minulle, milloin juna lähti (Kirjayhtymä, 1970)
  • Ballard, J. G.: Auringon valtakunta (Otava, 1985)film
  • Balzac, Honore de: Herra Gobseck (Karisto, 1982)
  • Balzac, Honore de: Laakson lilja (Ex Libris, 1969/1916)
  • Baranskaja, Natalia: Viikko kuin viikko (Otava, 1982)
  • Barker, Ralph: Torpedolentäjät (Otava, 1985)
  • Barclay, Florence: Rukousnauha (WSOY, 1952)
  • Baudrillard, Jean: Amerikka (Loki-kirjat, 1996)
  • Beevor, Antony: Stalingrad (WSOY, 2006/2000)  ****
  • Benchley, Peter: Tappajahai (Weilin+Göös, 1976)  ***film
  • Behr, Hermann: Partisaanina Viron metsissä (WSOY, 1958)
  • Bellamy, Edward: Vuonna 2000 (Desura, 1999/1902)
  • Berezkov, Valentin: Teheran 1943 (Otava, 1969)
  • Berg, Fridtjuv: Troian sota – muinaiskreikkalaisia jumaluus- ja sankaritarinoita (Otava, 1979/1908)
  • Bernanos, Georges: Maalaispapin päiväkirja (WSOY, 1964) film
  • Bernanos, Georges: Mouchette (Karisto, 1968)  *** film
  • Berners-Lee, Tim: Weaving the Web – the Original Design and Ultimate Destiny of the World Wide Web by Its Inventor (HarperCollins, 1999)  ****
  • Bernstein, Carl • Bob Woodward: Presidentin miehet (WSOY, 1974) ***** +++ film
  • Bin Laden, Najwa • Omar bin Laden • Jean Sasson [toim.]: Perheenisä Osama bin Laden – vaimon ja pojan silmin (Minerva, 2011)  *
  • Birger, Trudi: Tulen kanssa silmäkkäin – miten pelastuin keskitysleirin helvetistä (Tammi, 1992)  **
  • Blackmore, R. D.: Rosvolaakson tytär (Tammi, 1954/1946)  ***film
  • Blake, Michael: Tanssii Susien Kanssa (Book Studio, 1991)  *** film
  • Bloch, Robert: Psycho (Gummerus, 1960)  ***film
  • Blum, William: Kuoleman imperiumi – kirjoituksia Vapaudenpatsaan varjosta (Sammakko, 2006)  ****
  • Blum, William: Roistovaltio (Sammakko, 2006/2002) ***** +++
  • Boccaccio, Giovanni: Decamerone (Tammi, 1955) film
  • Bombard, Alain: Valtameren armoilla – kumiveneellä Atlantin yli (Otava, 1955)  ***
  • Bonner, Jelena: Yhdessä yksin – Saharovin karkotuksen vuodet (Gummerus, 1987)
  • Borg, Björn: Elämäni ja otteluni (Otava, 1980) **
  • Borowski, Tadeusz: Kotimme Auschwitz (Like, 2008/2005)
  • Boulle, Pierre: Apinoiden planeetta () film
  • Boulle, Pierre: Kwai-joen silta ()  *** film
  • Brand, Christianna: Ei vastausta viitosesta (Tammi, 1960)
  • Braw, Monica: Neljä vuorta – naisen asema uudessa Kiinassa (Tammi, 1973)
  • Brecht, Bertol: Kerjäläisromaani (Tammi, 1971)
  • Brecht, Bertol: Pakolaiskeskusteluja (Tammi, 1976)
  • Brecht, Bertol: Setšuanin hyvä ihminen (Otava, 1982/1967)
  • Brecht, Bertol: Galilein elämä (Otava, 1982)film
  • Brecht, Bertol: Kolmen pennin ooppera (Otava, 1970)film
  • Brink, André: Hiekkalinna (WSOY, 1998)
  • Brink, André: Intohimon oikeudet (WSOY, 2001)
  • Brink, André: Kovan valon maa (WSOY, 1995)
  • Brink, André: Myrskyinen hiljaisuus (WSOY, 1984)
  • Brink, André: Ruttomuuri (WSOY, 1984)
  • Brink, André: Suurlähettiläs (WSOY, 1985)  *
  • Brink, André: Tuokio tuulessa (WSOY, 1987)
  • Brink, André: Valkoinen, kuiva kausi (WSOY, 1981) ***** +++ film
  • Brontë, Emily: Humiseva harju (WSOY, 1927) film
  • Brown, Dee: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen (Otava, 2002/1973) ***** ++film
  • Buchanan, Thomas G.: Kuka murhasi Kennedyn? (Tammi, 1964)
  • Buck, Pearl S.: Hyvä maa (WSOY, 1961) film
  • Büchi, Rolf: Kohti osallistavaa demokratiaa – kansanäänestykset demokratian välineenä (Like, 2006)  ****
  • Büchi, Rolf • Nadja Braun • Bruno Kaufmann: Opas suoraan demokratiaan (Like/Into, 2008)  *****
  • Bukowski, Charles: Kaupungin kaunein tyttö ja muita kertomuksia (Odessa, 1989) ***** film
  • Bukowski, Charles: Naisia (Sammakko, 2008/1999)  ****
  • Bukowski, Charles: Pulp (Sammakko, 2010/2000)  ****
  • Bukowski, Charles: Pystyssä kaiken aikaa (WSOY, 2008/1990) ***** film
  • Bukowski, Charles: Vanhan likaisen miehen juttuja (Sammakko, 2008/2002) *****
  • Bulgakov, Mihail: Saatana saapuu Moskovaan 1–2 (WSOY, 1976/1969) film
  • Bulgakov, Mihail: Valkokaarti (WSOY, 1972)
  • Bulwer-Lytton, Edward: Pompeijin viimeiset päivät (WSOY, 1954)  **** film
  • Bunker, Edward: Elukkatehdas (Like, 2003)  **** film
  • Bunker, Edward: Konnakoulu (Like, 2007)  ***
  • Bunker, Edward: Kovan onnen poika (Like, 2012)  ***
  • Burnett, W. R.: Asfalttiviidakko (Jalava, 1989) film
  • Burnett, W. R.: Pikku keisari (Jalava, 1990) film
  • Burroughs, William S.: Alaston lounas (Gummerus, 2006/1971) ***** film
  • Burroughs, William S.: Hämy (Sammakko, 2009/2004)
  • Burroughs, William S.: Nisti (Sammakko, 2003)
  • Burroughs, William S.: Punaisen yön kaupungit (Sammakko, 2009)
  • Burroughs, William S. • Jack Kerouac: Ja virtahevot kiehuivat altaissaan (Sammakko, 2010)
  • Butler, Gerald: Yöstä aamun kynnykselle (WSOY, 1959)film
  • Böll, Heinrich: Aadam, missä olit (Otava, 1974/1965)
  • Böll, Heinrich: Biljardia puoli kymmeneltä (Otava, 1980)
  • Böll, Heinrich: Katharina Blumin menetetty maine (Otava, 1976) ***** film
  • Böll, Heinrich: Nainen ryhmäkuvassa (Otava, 1972)
  • Böll, Heinrich: Tohtori Murken kootut tauot ja muita satiireja (Otava, 1982/1962)
  • Böll, Heinrich • Lev Kopelev: Miksi ammuimme toisiamme? (Librum, 1982)

c

  • Cain, James M.: Nainen ilman omatuntoa (Love Kirjat, 1982) ***** film
  • Cain, James M.: Vahinko kello kaulassa (Otava, 1970) ***** film
  • Caldwell, Erskine: Georgian poika (WSOY, 1966/1946)
  • Camus, Albert: Putoaminen (Otava, 1972/1957)
  • Camus, Albert: Rutto (Otava, 1972/1948)
  • Capote, Truman: Kylmäverisesti (Tammi, 1966) ***** film
  • Carcopino, Jerome: Sellaista oli elämä keisarien Roomassa (WSOY, 1980/1971)
  • Carnegie, Dale: Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa (WSOY, 1951)  LOL :)
  • Carossa, Hans: Sotapäiväkirja (Otava, 1942)
  • Carroll, Lewis: Alice in WonderlandThrough the Looking-Glass ()film
  • Carroll, Lewis: Liisan seikkailut ihmemaassa ()film
  • Carson, Rachel: Äänetön kevät (Tammi, 1970/1963)
  • Cervantes: Don Quijoten seikkailut (1992/1933)  ***** *****film
  • Chandler, Raymond: Farewell My Lovely (Penguin Books, 1949) ***** film
  • Chandler, Raymond: The Lady in the Lake (Vintage Books, 1976)film
  • Chandler, Raymond: Killer in the Rain (Pan Books, 1983)
  • Chandler, Raymond: Syvä uni () *****
    film
  • Chandler, Raymond: Vanha kultaraha (WSOY, 1984/1954)
  • Chandler, Raymond: Vuosien varjo (SSK, 1990/1961)
  • Charrière, Henri: Papillon () ***** ++ film
  • Cherish, Barbara U.: Isäni, Auschwitzin komendantti (Minerva, 2011)
  • Chomsky, Noam: Ideologia ja valta 2 – Yhdysvallat ja muu maailma (Like, 2002)
  • Chomsky, Noam: Keisarilliset kunnianhimot – Amerikan imperiumiprojekti (Sammakko, 2006)
  • Chomsky, Noam: Maailmanvalta vai maailmanloppu? – Yhdysvaltain globaali valtapolitiikka (Otava, 2006/2004)
  • Chomsky, Noam: Mediakontrolli – propagandan mahtavat saavutukset (Sammakko, 2003)
  • Chomsky, Noam: Merirosvoja ja keisareita (Sammakko, 2004)
  • Chomsky, Noam: New York 11.9. (Sammakko, 2002)
  • Chomsky, Noam: Savijalkainen jättiläinen – vallan väärinkäyttö ja hyökkäys demokratiaa vastaan (Sammakko, 2008)
  • Chomsky, Noam: Hegemony or Survival – America’s Quest for Global Dominance (Owl Books, 2004)
  • Chomsky, Noam: Tiedon ja vapauden ongelmia (Otava, 1976)
  • Chomsky, Noam: Tulevaisuuden valtio (Sammakko, 2006)
  • Chomsky, Noam: Uusi sotilaallinen humanismi – Kosovon opetukset (Like, 2004)
  • Chomsky, Noam: Valta ja terrori (Sammakko, 2003)
  • Chossudovsky, Michel: Sota ja globalisaatio (Like, 2003)
  • Christie, Agatha: The Secret of Chimneys (Pan Books, 1957)
  • Christie, Agatha: Idän pikajunan arvoitus (WSOY, 1951/1937)film
  • Clarke, Arthur C.: 2001 – avaruusseikkailu (Kirjayhtymä, 1969) film
  • Clarke, Arthur C.: Lapsuuden loppu (Kirjayhtymä, 1973)
  • Cleland, John: Fanny Hill – ilotytön muistelmat ()
  • Cocteau, Jean: Oopiumi – päiväkirja vieroituskuurin ajalta (Odessa, 1987)
  • Cohen, Leonard: Rakkauden orjat (Otava, 1975)
  • Cohen, Michael Lee: The Twenty-something American Dream (Plume, 1994)
  • Collins, Wilkie: Valkopukuinen nainen (Tammi, 1955/1908)film
  • Colson, Charles W.: Syyllinen, herra tuomari! (Ristin Voitto, 1976)
  • Colting, Fredrik • Carl-Johan Gadd: Ultramoderni historia (Ajatus Kirjat, 2007)
  • Conrad, Joseph: Anarkistit (Ex Libris, 1969/1961)
  • Conrad, Joseph: Lord Jim ()
  • Conrad, Joseph: Pimeyden sydän () film
  • Conrad, Joseph: Pyörremyrsky (Karisto, 1961)
  • Cooper, J. Fenimore: Haukansilmä (WSOY, 1954/1919)
  • Cooper, J. Fenimore: Hirventappaja (WSOY, 1953/1909)
  • Cooper, J. Fenimore: Viimeinen mohikaani (WSOY, 1972/1914)film
  • Corder, E. M.: Kauriinmetsästäjä () film
  • Courtois, Stéphane [toim.]: Kommunismin musta kirja (WSOY, 2000) *****
  • Crane, Stephen: The Red Badge of Courage (Bantam Books, 1983) film
  • Crofts, Freeman Wills: Wight-saaren arvoitus (WSOY, 1951)
  • Curwood, James Oliver: Lainsuojattoman kosto (WSOY, 1959)

d

  • Dahn, Felix: Taistelu Roomasta (WSOY, 1954/1904)
  • Daniel-Rops: Sellaista oli elämä Jeesuksen ajan Palestiinassa (WSOY, 1980/1972)
  • Dante: Jumalainen näytelmä I – Helvetti (Otava, 1976/1912)
  • Dante: Jumalainen näytelmä II – Kiirastuli (Otava, 1976/1912)
  • Dante: Jumalainen näytelmä III – Paratiisi (Otava, 1967)
  • De Sade, Donatien-Alphonse-François [Markiisi de Sade]: Justine eli Hyveellisen neidon kovat kokemukset (Gummerus, 1970) film
  • Defoe, Daniel: Robinson Crusoe (1994) film
  • Demick, Barbara: Suljettu maa – elämää Pohjois-Koreassa (Atena, 2013)
  • Despentes, Virginie: Pane mua (Like, 2008)
  • Deutscher, Isaac: Venäjän vallankumous jatkuu yhä (WSOY, 1967)
  • Devillers, Philippe: Mitä Mao todella sanoi (WSOY, 1971)
  • Dickens, Charles: David Copperfield I–III (Ex Libris, 1971) film
  • Dickens, Charles: Kaksi kaupunkia (1949/1903) film
  • Dickens, Charles: Loistava tulevaisuus (Suuria odotuksia) I–II (Ex Libris, 1969) film
  • Dickens, Charles: Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut (WSOY, 1992) ***** film
  • Dickens, Charles: Oliver Twist () film
  • Dickens, Charles: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit I ()
  • Dickens, Charles: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit II ()
  • Djilas, Milovan: Uusi luokka – kommunismin todelliset kasvot (Gummerus, 1957)
  • Doctorow, E. L.: Ragtime (Tammi, 1976) film
  • Domscheit-Berg, Daniel [with Tina Klopp]: Inside WikiLeakes (Jonathan Cape, London, 2011)
  • Dostojevskaja, Anna: Muistelmat (Kirjayhtymä, 1985)
  • Dostojevski, Fjodor: Idiootti I–II (Ex Libris, 1971)
  • Dostojevski, Fjodor: Kellariloukko • Vieras rouva (Ex Libris, 1972)
  • Dostojevski, Fjodor: Kirjoituksia kellarista ()
  • Dostojevski, Fjodor: Köyhää väkeä (Otava, 1981/1960)
  • Dostojevski, Fjodor: Muistelmia kuolleesta talosta (Karisto, 1974/1931)
  • Dostojevski, Fjodor: Pelurit (Kirjayhtymä, 1982/1959)
  • Dostojevski, Fjodor: Riivaajat (Otava, 2004/1928)
  • Dostojevski, Fjodor: Rikos ja rangaistus (WSOY, 1978/1888) ***** +++ film
  • Dostojevski, Fjodor: Sorrettuja ja solvattuja (Ex Libris, 1972/1961)
  • Dostojevski, Fjodor: Vanhan ruhtinaan rakkaus (Gummerus, 1965/1939)
  • Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira () film
  • Doyle, Arthur Conan: Sherlock Holmesin seikkailut I–II (1988/1957) film
  • Dumas nuorempi, Aleksandre: Kamelianainen () film
  • Dumas, Alexandre: Herttuattaren rakkaus (Gummerus, 1949)
  • Dumas, Alexandre: Marseljeesi – romaani Ranskan vallankumouksesta (Karisto, 1926)
  • Dumas, Alexandre: Ritari D’Harmental – historiallinen romaani holhoushallituksen ajoilta (Karisto, 1934)
  • Dumas, Alexandre: Sankarin saavutus (Karisto, 1951)
  • Duras, Marguerite: Hiroshima, rakastettuni (Like, 1991) film
  • Duras, Marguerite: Rakastaja ()
  • Dürrenmatt, Friedrich: Kuunpimennys • Kapinallinen (Like, 2006)
  • Dwyer & Flynn: 102 minuuttia (WSOY, 2006)
  • Döblin, Alfred: Berlin Alexanderplatz (WSOY, 1981)  **** film

e

  • Echols, Alice: Uhoa ja unelmia – 60-luvun jälkijäristyksiä ()  ***
  • Ellis, Bret Easton: Alta nollan (Otava, 1986)film
  • Ellis, Bret Easton: Amerikan psyko (Tammi, 2000/1993) film
  • Enquist, Per Olov: Hamsun – elokuvakertomus (Gummerus, 1997)
  • Ericson, Claes: Oligarkit – helppoa rahaa ja katoavaista valtaa kapitalistisella Venäjällä (Docendo, 2011)  ***

f

  • Faulkner, William: Go Down Moses (Penguin Books, 1967)
  • Faulkner, William: Intruder in the Dust (Penguin Books, 1975)
  • Faulkner, William: Ääni ja vimma (Tammi, 1983/1965)
  • Faulkner, William: Kartano (Tammi, 1974)
  • Ferry, Gabriel: Metsäsissi (WSOY, 1955/1891)  ***
  • Ferry, Luc: Uusi ekologinen järjestys (Expertise, 1993)
  • Fest, Joachim: Inside Hitler’s Bunker (Pan Books, 2005)  ****
  • Filipovic, Zlata: Zlatan päiväkirja – nuoren tytön elämä Sarajevossa (WSOY, 1994)  **
  • Finnemore, John: Robin Hood (WSOY, 1973/1926)
  • Fitzgerald, F. Scott: Pat Hobby -tarinat (Love Kirjat, 1981)  ***
  • Flaceliere, Robert: Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa (WSOY)
  • Flaubert, Gustave: Rouva Bovary (Ex Libris, 1969/1928) film
  • Fleming, Ian: 007 ja kultasormi (Gummerus, 1965/1959) film
  • Fleming, Ian: Casino Royale (Gummerus) film
  • Fleming, Ian: Dr. No (Pan Books Ltd, London, 1964/1958) film
  • Fleming, Ian: Elä ja anna toisten kuolla (Gummerus, 1966) film
  • Fleming, Ian: Elät vain kahdesti (Gummerus) film
  • Fleming, Ian: Erittäin salainen (Gummerus) film
  • Fleming, Ian: Hänen Majesteettinsa salaisessa palvelussa (Gummerus, 1964) film
  • Fleming, Ian: James Bond Istanbulissa (Gummerus, 1966) film
  • Fleming, Ian: James Bond ja kultainen ase (Gummerus, 1966/1965) film
  • Fleming, Ian: Kuuraketti (Gummerus, 1965) film
  • Fleming, Ian: Pallosalama (Gummerus, 1962) film
  • Fleming, Ian: Thunderball (1965) film
  • Fleming, Ian: Timantit ovat ikuisia (Gummerus, 1966) film
  • Fleming, Ian: Tohtori Ei (Gummerus, 1963) film
  • Foer, Franklin: Jalkapallon maailmanselitys (Like, 2006)  ***
  • Follett, Ken: Neulansilmä (WSOY, 2006/1979)  *** ++ film
  • Ford, Henry: Elämäni ja työni (WSOY, 1994/1923)  **
  • Forster, E. M.: Hotelli Firenzessä (Gummerus, 1999/1986) film
  • Forster, E. M.: Matka Intiaan (Gummerus, 1986/1928) film
  • Forsyth, Frederick: Shakaali (Otava, 2004/1972) film
  • Fraley, Oscar: Eliot Nessin tuntemattomat (Gummerus, 1969)  ***
  • Francis, Clare: Tuulessa ja myrskyssä (Otava, 1985)  ***
  • Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja (Tammi, 1990) ***** ++ film
  • Frank, Anne: Salaisen siiven tarinoita (Tammi, 1983)  **
  • Frazier, Charles: Cold Mountain (Vintage Contemporaries, 1998) film
  • Fredenholm, Axel: Näin olen kuullut (Karisto, 1998/1974)
  • Freuchen, Peter: Nuoruuteni Grönlannissa (WSOY, 1958/1945)  ***
  • Fridegård, Jan: Karu nuoruus (Tammi, 1965)  **
  • Fritzsche, Hans: Nurnbergin vangit (WSOY, 1954)  ***
  • Fuller, Samuel: Voittamaton ykkönen (Tammi, 1980) film

g

  • Gail, Otto Willi: Hans Hardtin matka kuuhun (WSOY, 1953)
  • Galbraith, J. K.: Valta ja raha (Kirjayhtymä, 1974)
  • Gallagher, Thomas: Tirpitzin tuho (Kirjayhtymä, 1973)  ***
  • Galtung, Johan: Rauhanomaisen puolustuksen strategia (Ydin, 1970)
  • Ganivet, Angel: Suomalaiskirjeitä (WSOY, 1998/1964)
  • Garaudy, Roger: Sosialismin suuri käänne (Kirjayhtymä, 1971)  **
  • García Márquez, Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys (WSOY, 1980/1971)  ***
  • Garrison, Jim: JFK – avoin tapaus (Book Studio, 1992) ***** +++ film
  • Gates, Bill: Valtatie tulevaisuuteen (WSOY, 1995)  **
  • Gehlen, Reinhard: Vuosisadan vakooja (Kirjayhtymä, 1972)  ***
  • Genet, Jean: Querelle (Like) film
  • Gies, Miep: Anne Frank, suojattini – Frankin perhettä auttanut nainen kertoo (Tammi, 1988)  **
  • Glut, Donald F.: Imperiumin vastaisku – Luke Skywalkerin seikkailuja (WSOY, 1980) film
  • Goethe, Johann Wolfgang von: Nuoren Wertherin kärsimykset (Otava, 1999/1904)  **
  • Gogol, Nikolai: Kadonnut kirje (Like, 2004)
  • Gogol, Nikolai: Kaksi hupaisaa naapurusta – ukrainalainen tarina (Kansankirja, 1945)
  • Gogol, Nikolai: Kuolleet sielut (WSOY, 1968/1882) *****
  • Gogol, Nikolai: Reviisori • Päällysviitta (WSOY, 1965)  ****
  • Gogol, Nikolai: Taras Bulba • Riita • Nenä • Päällystakki • Hullun päiväkirja (Ex Libris, 1971) *****
  • Golan, Matti: Kissingerin salaiset keskustelut (Gummerus, 1976)  ***
  • Golding, William: Kärpästen herra (Otava, 1968/1960) ***** + film
  • Golding, William: Näkyvä pimeys (Weilin+Göös, 1983)
  • Goldman, William: Maratoonari (Tammi, 1993/1976) film
  • Goldsmith, Edward [toim.]: Vielä voimme pelastua – tiedemiesten manifesti aikamme ihmisille (Tammi, 1972)
  • Gontsarov, I. A.: Oblomov I–II (Ex Libris, 1969/1908) film
  • Gorki, Maksim: Foma Gordejev (Progress, 1979)
  • Gorki, Maksim: Ihmisen synty – kertomuksia (Raduga, 1983)
  • Gorki, Maksim: Lapsuuteni (Tammi, 1976/1958)
  • Gorki, Maksim: Maailmalla (Tammi, 1975)
  • Gorki, Maksim: Nuoruuteni yliopistot (Tammi, 1974/1927)
  • Gorki, Maksim: Äiti (Tammi, 1978/1907) film
  • Gorz, André: Työväenliike ja sosialismi (Tammi, 1971)
  • Graebner, Walter: Mr Churchill (Gummerus, 1965)
  • Grass, Günter: Aivoituksia eli Saksalaiset kuolevat sukupuuttoon (Tammi, 1982)
  • Grass, Günter: Kissa ja hiiri (Otava, 1980/1962)film
  • Grass, Günter: Paikallispuudutus (Otava, 1975)
  • Greene, Graham: Brighton Rock (Penguin Books, 1977) film
  • Greene, Graham: Hiljainen amerikkalainen (Tammi, 1981/1955) film
  • Greene, Graham: Kiveä kovempi (Tammi, 1962/1953)
  • Greene, Graham: Kolmas mies (Tammi, 1965/1950)  ** film
  • Greene, Graham: Kunniakonsuli (Tammi, 1973)  **
  • Greene, Graham: Kymmenes mies (Tammi, 1985)  **
  • Greene, Graham: Miehemme Havannassa (Tammi, 1966)  ***film
  • Greene, Graham: The Shipwrecked (Bantam Books, 1968)
  • Greene, Graham: Takaa-ajettu (Tammi, 1981)  **
  • Grey, Zane: Aavikon ratsastaja (WSOY, 1957) film
  • Grey, Zane: Betty Zane – seikkailukertomus Pohjois-Amerikasta intiaanisotien ajoilta (WSOY, 1954)
  • Grey, Zane: Erämaan kukka (WSOY, 1957) film
  • Grey, Zane: Erämaan kultaa (WSOY, 1955) film
  • Grey, Zane: Erämaan vaeltaja (WSOY, 1952)  ***film
  • Grey, Zane: Kanjonin kutsu (WSOY, 1952) film
  • Grey, Zane: Metsien mies (WSOY, 1953) film
  • Grey, Zane: Rajaseudun henki (WSOY, 19547
  • Grey, Zane: Rangers of the Lone Star (Leisure Books, New York, 1999/1914) film
  • Grey, Zane: Tuliharja (WSOY, 1968) film
  • Grey, Zane: Viimeiseen mieheen (WSOY, 1953) film
  • Grisham, John: Firma (WSOY, 1993) film
  • Grisham, John: Pelikaanimuistio (WSOY, 1994) film
  • Grisham, John: Sateentekijä (SKK, 1996) film
  • Groom, Winston: Forrest Gump – kunnian mies () film
  • Grossman, Vasili: Elämä ja kohtalo (WSOY, 1984)
  • Guareschi, Giovanni: Isä Camillo ja hänen laumansa (WSOY, 1988)
  • Guareschi, Giovanni: Isä Camillo vauhdissa – valikoima »Don Camillo» -sarjasta (WSOY, 1980)
  • Guareschi, Giovanni: Isä Camillon kylä () ***** film
  • Guareschi, Giovanni: Kohtalo nimeltä Clotilde (WSOY, 1977)
  • Guareschi, Giovanni: Oma pieni maailmani (WSOY, 1955)
  • Guareschi, Giovanni: Toveri don Camillo (WSOY, 1964)
  • Gudmundsson, Kristmann: Morsiuspuku – romaani Islannista (WSOY, 1976/1933)
  • Guevara, Ernesto »Che»: Tien päällä taas (WSOY, 2003)  ***
  • Gulik, Robert von: Kummitusluostari – kiinalainen salapoliisiromaani (WSOY, 1966)

h

  • Hachiya, Michihiko: Hirošiman päiväkirja (WSOY, 1983/1967) *****
  • Haensel, Carl: Matterhornin valloittajat (WSOY, 1960/1939)  ***
  • Haggard, H. Rider: Kuningas Salomon kaivokset ()
  • Hammett, Dashiell: Maltan haukka (WSOY, 1987/1974) ***** film
  • Hammett, Dashiell: Nainen pimeässä (WSOY, 1990)  ****
  • Hamre, Leif: Valmis lentoon (WSOY, 1961)  **
  • Hamsun, Knut: Maankiertäjiä I–II (WSOY, 1928)  ****
  • Hamsun, Knut: Nälkä (WSOY, 1964/1919) *****
  • Hamsun, Knut: Rengas sulkeutuu (WSOY, 1936)  ***
  • Hamsun, Knut: Valitut teokset 1 (WSOY, 1954)  ***
  • Hamsun, Knut: Viktoria (WSOY)  ***
  • Hansen, Martin A.: Valehtelija (WSOY, 1965/1953)
  • Hardt, Michael • Antonio Negri: Imperiumi (WSOY, 2005)
  • Harlamov, Valeri: Maalintekijänä numero 17 (Weilin+Göös, 1979)  ****
  • Harriet Beecher-Stowe: Tuomo-sedän tupa ()  ***
  • Harris, Frank: Elämäni ja rakkauteni (Gummerus, 1989/1973)  **
  • Harris, Joanne: Pieni suklaapuoti (Otava, 2004/1990)  ** film
  • Harris, Thomas: Uhrilampaat (Gummerus, 1995/1989)  **** + film
  • Harrison, Harry: Tilaa! Tilaa! (Jalava, 1988/1966)  *** film
  • Haug, Wolfgang F.: Mainonta ja kulutus – systemaattinen johdatus tavaraestetiikkaan ja kapitalistiseen massakulttuuriin (Vastapaino, 1982)  ****
  • Heitzer, Heinz: DDR – historiallinen katsaus (Verlag Zeit im Bild, Dresden, 1981)  ***
  • Heller, Joseph: Me sotasankarit (Gummerus, 1970/1962)  **** film
  • Hemingway, Ernest: Afrikan vihreät kunnaat (Tammi, 1970/1960)  ***
  • Hemingway, Ernest: The Dangerous Summer (Grafton Books, 1986)  ***
  • Hemingway, Ernest: Fiesta (Pan Books, 1949/1927)  ***
  • Hemingway, Ernest: Islands in the Stream (Penguin Books, 1971)  ***
  • Hemingway, Ernest: Ja aurinko nousee (Tammi, 1970/1954)  ***
  • Hemingway, Ernest: Jäähyväiset aseille (Tammi, 1955/1946)  *** film
  • Hemingway, Ernest: Kenelle kellot soivat ()  **** +++ film
  • Hemingway, Ernest: Kirjava satama (Tammi, 1983/1945)  **** film
  • Hemingway, Ernest: Käärme paratiisissa ()
  • Hemingway, Ernest: Men Without Women – Short Stories (Penguin Books, 1962)  ***
  • Hemingway, Ernest: Vanhus ja meri (Tammi, 1990/1952)  **** ++ film
  • Hemleben, Johannes: Rudolf Steiner ()
  • Herlihy, James Leo: Keskiyön cowboy (WSOY, 1971/1965)  *** film
  • Hermanson, Jean • Folke Isaksson: Teräskourat – kirja Ruotsin metallityöläisistä (Tammi, 1972)  ***
  • Herriot, James: Kaikenkarvaiset ystäväni (Otava, 1981/1974)  **
  • Hersey, John: Hirošima (Tammi, 1963/1947)  ****
  • Hesse, Hermann: Arosusi ()  ** ++ film
  • Heyerdahl, Thor: Aku-aku – Pääsiäissaaren arvoitus (Tammi, 1964/1957)
  • Heyerdahl, Thor: Ra – kaislaveneellä yli Atlantin (Tammi, 1971/1970)  ***
  • Highsmith, Patricia: Kepeät mullat, Herra Ripley (1985)
  • Highsmith, Patricia: Lahjakas herra Ripley (Fanzine, 1984) film
  • Highsmith, Patricia: Muukalaisia junassa (Book Studio, 1990)  *** film
  • Hildenbrandt, Fred: Rintamatoverit (Tammi, 1962)  ***
  • Hilton, James: Sattuma korjaa satoa (Tammi, 1955/1949)
  • Hitchcock, Alfred: Olipa kerran murha (Tammi, 1966)  ***
  • Hodgson, John H.: Otto Wille Kuusinen – poliittinen elämäkerta (Tammi, 1975)
  • Hoffmann, Banesh: Albert Einstein (Paladin, 1982/1973)
  • Home, Stewart: Pelko ja viha (Like, 1995)  ***
  • Hornby, Nick: High Fidelity (Indigo, London, 2000/1995)  ** film
  • Hotchner, A. E.: Papa Hemingway (Weilin+Göös, 1988/1966)  ***
  • Howell, Michael • Peter Ford: The True History of the Elephant Man () *****
  • Hoyle, Fred • Francis Crick: Tähtisumujen ja molekyylien välillä (WSOY, 1972)
  • Huberman, Leo • Paul M. Sweezy: Kuuban sosialismi (Tammi, 1971)  **
  • Hugo, Victor: Kurjat () ***** ++
    film
  • Hugo, Victor: Yhdeksänkymmentäkolme 1–2 – romaani Ranskan vallankumouksen ajoilta (Karisto, 1969/1947)
  • Hunter, Evan: Poikaviidakko (Gummerus, 1963)  **** filmUusi
  • Huxley, Aldous: Brave New World (Penguin Books, 1966/1932) film
  • Huxley, Aldous: The Genius and the Goddess (Bantam Books, 1956)
  • Hägg, Göran: Mussolini (Otava, 2010)  ****
  • Höss, Rudolf: Auschwitzin komendantti – omaelämäkerta (Tammi, 2008/1959)  ***

i

  • Iacocca, Lee: Iacocca – autoelämäkerta (WSOY, 1985)
  • Ibsen, Henrik: Four Great Plays by Ibsen ()
  • Ibsen, Henrik: Nukkekoti • Villisorsa (WSOY, 1981)
  • Ibsen, Henrik: Peer Gynt (WSOY, 1978/1911) film
  • Inber, Vera: Paikka auringossa (WSOY, 1946)
  • Innes, Hammond: Kauhujen tunneli (Otava, 1982)
  • Innes, Hammond: Taistelu tukikohdasta (Otava, 1984)
  • Inoue, Yasushi: Erään väärentäjän elämä (Otava, 1984/1975)
  • Irving, John: Välisarjan avioliitto ()  ***
  • Irving, Washington: Tales of the Alhambra (Granada, 1974)
  • Isaacson, Walter: Steve Jobs (Otava, 2013) *****
  • Isherwood, Christopher: Cabaret – jäähyväiset Berliinille (WSOY, 1976)  *** film
  • Isherwood, Christopher: Praterin orvokki (Love Kirjat, 1983)  **
  • Istrati, Panait: Kira Kiralina (Kirja, 1926)

j

  • Jackson, Andrew • Matthew Sanger [toim.]: MAI-sopimus – uhka demokratialle? (Like/Suomen rauhanpuolustajat, 1998)  ****
  • Jackson, Charles: The Lost Weekend (Rinehart & Company, Inc) film
  • Jacobi, Peter: Elämäni kirjana (Like, 2001)
  • Jersild, P. C.: Jälkeen vedenpaisumuksen (Tammi, 1983) *****
  • Jersild, P. C.: Lasten saari (Tammi, 1982) film
  • Jersild, P. C.: Viideskymmenes vapahtaja (Tammi, 1985)
  • Jevtusenko, Jevgeni: Ardabiola (Kirjayhtymä, 1984)
  • Jiménez, Juan Ramón: Harmo ja minä – andalusialainen elegia (WSOY, 1979/1957)
  • Johansen, Jahn Otto: Elämää Moskovassa (Otava, 1978)  ****
  • Jones, James: Go to the Widow Maker ()
  • Jones, James: Ohut punainen viiva (Tammi, 1964/1963) film
  • Jones, James: Pistooli (Tammi, 1966)
  • Jones, James: Täältä ikuisuuteen (Tammi) ***** film
  • Jong, Erica: Lennä, uneksi (Otava, 1976) *
  • Julien, Claude: Imperiumin kasvot (Otava, 1970)
  • Juncker, Elsebeth: Polkupyörillä Intiaan (WSOY, 1952)  ***
  • Jutang, Lin: Maallinen onni ()

k

  • Kabakov, Aleksandr: Moskova -93 (Tammi, 1990)  ***
  • Kafka, Franz: Erään koiran tutkimuksia – novelleja (Otava, 1989/1967)  ***
  • Kafka, Franz: Linna (Otava, 1990/1964)  ****
  • Kafka, Franz: Nälkätaiteilija – novelleja ()
  • Kafka, Franz: Novelleja (Otava, 1975)  ***
  • Kafka, Franz: Oikeusjuttu (WSOY, 1964/1946) ***** film
  • Kapuscinski, Ryszard: Imperiumi (Like)
  • Kazantzakis, Niko: Kerro, minulle, Zorbas (Tammi, 1973/1954)  ***film
  • Kästner, Erich: Kolme miestä lumessa (Otava, 1958/1939)
  • Kästner, Erich: Varastettu koru eli tunteellisen makkaramestarin seikkailut (WSOY, 1960/1937)
  • Kehlmann, Daniel: Maailman mittaajat (Perhemediat, 2007)
  • Keller, Helen: Elämäni tarina (WSOY, 1964/1957)  **** film
  • Kemal, Yashar: Haukkani Memed (Tammi, 1985/1974)
  • Keneally, Thomas: Schindlerin lista (Gummerus, 1984)  *** film
  • Kennedy, Robert F.: 13 päivää kuilun partaalla – Kuuban kriisin päiväkirja (WSOY, 1969)  ****
  • Kennedy, Robert F.: Kohti uutta maailmaa (WSOY, 1968)  ***
  • Kerouac, Jack: Maggie Cassidy ()
  • Kerouac, Jack: Desolationin enkelit (Sammakko, 2004)  ****
  • Kerouac, Jack: Matkalla (Tammi, 2000/1964) *****
  • Kerouac, Jack: Tristessa (Sammakko, 2006)  ***
  • Kerouac, Jack: Tuuliajolla Big Surissa (Sammakko, 2002)  ****
  • Kesey, Ken: Yksi lensi yli käenpesän (WSOY, 1989/1974)  ***film
  • King, John: Human punk – vapaus on suuri vankila (Gummerus, 2003)  ***
  • King, Martin Luther: Tästä eteenpäin – sekasorrosta yhteyteen (Kirjapaja, 1967)  ****
  • King, Steven: Carrie ()  ****
  • Kipling, Rudyard: Kadonnut legioona – kertomuksia Intiasta ja muualta (Otava, 1955)  ***
  • Kipling, Rudyard: Kim (WSOY, 1989/1917)  ***
  • Kipling, Rudyard: Meren urhoja (WSOY, 1988/1915)  **** film
  • Kipling, Rudyard: Valkoisen miehen taakka – runovalikoima (WSOY, 1976)  ***
  • Kivikas, Albert: Nimet marmoritaulussa (WSOY, 2002/1944)  **** film
  • Kock, Johan: Seitsemän päivää keskusasemalla (Kirja-Vana, 1906 [näköispainos, 2004]) *****
  • Kollontai, Aleksandra: Naisen asema (Tammi, 1973)  ***
  • Kosinski, Jerzy: Askelia (Otava, 1970)  **
  • Kosinski, Jerzy: Flipperi (Tammi, 1982)  ***
  • Kosinski, Jerzy: Mukana kuvassa (WSOY)  *** film
  • Krakauer, Jon: Erämaan armoille (WSOY, 2001)  **** film
  • Krosby, Hans Peter: Nikkelidiplomatiaa Petsamossa 1940–1941 (Kirjayhtymä, 1966)  ****
  • Kuprin, Aleksandr: Kaksintaistelu (Otava, 1968)  ***
  • Kurtén, Björn: Musta Tiikeri (Tammi, 1987)  ***
  • Kuss, Gerald V.: Matka miesten maahan (Kirjayhtymä, 1968)  ****

l

  • La Fayette, Madame de: Clèves’in prinsessa (WSOY, 1964/1926)
  • La Mure, Pierre: Punainen mylly (Tammi, 1981/1952) film
  • Lagerkvist, Per: Barabbas () film
  • Lampedusa, Giuseppe Tomasi di: Tiikerikissa (WSOY)  *** film
  • Laotse: Tao te ching (Tammi, 1986/1956)
  • Larionov, Igor: Ykkösketju kapinoi (SN-kirjat, 1989) ***** +++
  • Lawrence, D. H.: Lady Chatterley (1957/1950, Gummerus)  ** film
  • Laxness, Halldor Kiljan: Lapsuuden maisema (WSOY, 1960)
  • Laxness, Halldor Kiljan: Läpi harmaan kiven (WSOY, 1966)
  • Laxness, Halldor Kiljan: Maan valo (WSOY, 1980/1953)  ***
  • Laxness, Halldor Kiljan: Salka Valka (WSOY, 1966/1948)  ****
  • Le Breton, Auguste: Rififi (Gummerus, 1972/1972)  **** film
  • Le Carré, John: Mies kylmästä (Weilin+Göös, 1964)  **** film
  • Le Carré, John: Puhelu vainajalle (Weilin+Göös, 1964)  **** film
  • Le Carré, John: Sankari vai vakooja (Tammi, 1989)  ***
  • Le Carré, John: Tapahtui Bonnissa (Weilin+Göös, 1968)
  • Le Carré, John: Värisuora (Tammi, 1982)
  • Leasor, James: Vihreä rannikko – maihinnousu Dieppeen 1942 (Otava, 1977)  ****
  • Lee, Harper: Kuin surmaisi satakielen (Gummerus, 1964) ***** film
  • Leonard, Elmore: Freaky deaky (Penguin Books, 1988)  *** film
  • Leonard, Elmore: Jackie Brown (Book Studio, 1998)  *** film
  • Lermontov, Mihail: Aikamme sankari (Ex Libris, 1972)  **
  • Leskov, Nikolai: Kuoleva suku (Ex Libris, 1974)  ***
  • Lester, Julius: Varokaa valkoiset! ()
  • Lethem, Jonathan: Musiikkiuutisia ()  ***
  • Levin, Ira: Rosemaryn painajainen (Gummerus, 1990)  *** film
  • Levin, Ira: Suudelma ennen kuolemaa (Gummerus, 1991/1971)  *** film
  • Lewis, C. S.: Narnia 1 – velho ja leijona (Otava, 2002/1960)  *** film
  • Lewis, Sinclair: Babbitt (WSOY, 1968)  *** film
  • London, Jack: Auringon poika (Ex Libris, 1974/1919)
  • London, Jack: Elsinoren kapina (Otava, 1959/1926)
  • London, Jack: Ihmissyöjäin saarilla (Arena, 1970/1920)
  • London, Jack: Klondyken kuningas (Karisto, 1988/1919)  **** film
  • London, Jack: Kultaa ja kuntoa (Otava, 1950/1921) ***** +++ film
  • London, Jack: Liian paljon kultaa (Kirjayhtymä, 1967)
  • London, Jack: Lumikenttien tytär (Otava, 1967/1917)
  • London, Jack: Merisusi (Ex Libris, 1968)  ****
  • film

  • London, Jack: Rautakorko (Love Kirjat, 1977/1910) ***** film
  • London, Jack: Susikoira (Otava, 1937/1935)  *** film
  • Lorca, Federico Garcia: Andalusian lauluja (Otava, 1968/1967)  **** ++
  • Lord, Walter: Titanicin kohtalonyö (WSOY, 1998/1957)  **** film
  • Lucas, George [oik. kirjoittaja = Alan Dean Foster!]: Tähtien sota (WSOY, 1978/1977)  ** film
  • Lundberg, Knud: Jalkapallon strategiaa (Tammi, 1971)  ***
  • Lundgren, Max: Harjuvaaran pallokerho (Gummerus, 1969)  *** +++

m

  • Maas, Peter: Serpico – kadun tiikeri (Otava, 1975)  **** film
  • MacLean, Alistair: Armoton meri – kertomuksia miehistä ja merestä (WSOY, 1985)
  • MacLean, Alistair: Jääasema Zebra (WSOY, 1988)  **** film
  • MacLean, Alistair: Kaappaus San Franciscossa (WSOY, 1976)  **
  • MacLean, Alistair: Kalmankoura (WSOY, 1982/1964)  *** film
  • MacLean, Alistair: Katkuinen kuoleman tie (WSOY, 1988)  ** film
  • MacLean, Alistair: Kotkat kuuntelevat (WSOY, 1988/1967) ***** +++ film
  • MacLean, Alistair: Merinoita (WSOY, 1977)  *
  • MacLean, Alistair: Navaronen haukat (WSOY, 1975/1968)  **** ++ film
  • MacLean, Alistair: Navaronen tykit (WSOY, 1961/1957) ***** +++ film
  • MacLean, Alistair: Pako yli Jaavan meren (WSOY, 1988/1958)  ***
  • MacLean, Alistair: Pelko on aseeni (WSOY, 1971)  *** film
  • MacLean, Alistair: Saalistus Barentsinmerellä (WSOY, 1984)  **
  • MacLean, Alistair: Saattue Murmanskiin (WSOY) ***** +++ film
  • MacLean, Alistair: Taivaan nuoli (WSOY)  *
  • MacLean, Alistair: Viimeinen rintama (WSOY)  **
  • Madariaga, Isabel De: Iivana Julma ()
  • Made, Tiit: Mu isamaa – Viron toivo ja pelko (Kirjayhtymä, 1988)  ****
  • Mailer, Norman: Alastomat ja kuolleet I–IV ()  ***
  • Mailer, Norman: Kovat kundit eivät tanssi (WSOY, 1995/1986)  *** film
  • Mailer, Norman: Pyövelin laulu (Otava, 1985) ***** ++ film
  • Majakovski, Vladimir: Pilvi housuissa ja muita runoja – kuinka säkeitä valmistetaan (Tammi, 1969/1959)
  • Mandelštam, Osip: Ajan kohina (Otava, 1972)
  • Mann, Heinrich: Sininen enkeli (Karisto, 1981) film
  • Mann, Patrick: Hikinen iltapäivä (Like, 2004)  **film
  • Mann, Thomas: Buddenbrookit – erään suvun rappeutumistarina (WSOY, 1980/1925) film
  • Mann, Thomas: Buddenbrookit – erään suvun rappio (WSOY, 2010) ***** +++
  • Mann, Thomas: Kuolema Venetsiassa – ja muita kertomuksia (Tammi, 1985) film
  • Martin, Hans-Peter • Harald Schumann: Globalisaatioloukku – hyökkäys demokratiaa ja hyvinvointia vastaan (Vastapaino, 1998)
  • Martinson, Harry: Kulkijan pilvilinnat (WSOY, 1964/1949)
  • Masefield, John: Kultainen kukko (WSOY, 1976)
  • Masters, Edgar Lee: Spoon River antologia (Tammi, 1959/1947)  ****
  • Maupassant, Guy de: Bel-Ami (Tammi, 1955/1926) film
  • May, Karl: Aavikon halki (WSOY, 1956/1944) film
  • May, Karl: Afarahin jalokivet (WSOY, 1957)
  • May, Karl: Balkanin rotkoissa (WSOY, 1962)
  • May, Karl: Inkan testamentti (WSOY, 1942)  *** +++ film
  • May, Karl: Linnoituksen vanki (WSOY, 1956)
  • May, Karl: Öljyprinssi (WSOY, 1955)
  • McCoy, Horace: Ammutaanhan hevosiakin (Love Kirjat, 1978)  *** film
  • McCullers, Carson: Heijastuksia kultaisessa silmässä (Karisto, 1967)  *** film
  • McDonald, Hugh C. [as told to Geoffrey Bocca]: Appointment in Dallas. The Final Solution to the Assassination of JFK (1975)
  • McNaughton, Frank & Walter Hehmeyer: Truman – Yhdysvaltain presidentti ()
  • Melville, Herman: Moby Dick eli valkoinen valas (WSOY, 2000/1929) ***** film
  • Merezkovski, Dmitri: Ylösnousseet jumalat I–III (Ex Libris, 1972)
  • Miller, Alice: Karkotettu tieto (WSOY, 1989)
  • Miller, Henry: Marussin kolossi (Gummerus, 1969/1962)
  • Mitchell, Margaret: Tuulen viemää I–II (Otava, 1963/1937) ***** ++ film
  • Moberg, Vilhelm: Maastamuuttajat I–II (SSK, 1974)  *** film
  • Molière: Saituri (WSOY, 1946/1907) film
  • Monette, Paul: Scarface – Arpinaama (Book Studio, 1991)  *** film
  • Moravia, Alberto: Eroottisia tarinoita (Tammi, 1987)  ***
  • More, Thomas: Utopia – mielikuvituksen luomista ihannevaltioista kuuluisin (WSOY, 1971) ***** film
  • Mörike, Eduard : Mozartin matka Pragiin (Tammi, 1987/1964)  ****
  • Muir, Peter: Sota ilman soittoa – seikkailumuistelmia länsirintamalta (Karisto, 1941)  ****
  • Murger, Henri: Boheemielämää (Karisto, 1992/1959)  ** film

n

  • Nabokov, Vladimir: Lolita (Gummerus, 1969/1959)  **** film
  • Nabokov, Vladimir: Nabokovin tusina (Gummerus, 1961)
  • Nabokov, Vladimir: Naurua pimeässä (Gummerus, 1970/1962)
  • Neruda, Pablo: Andien mainingit (Tammi, 1975/1972) ***** ++
  • Niemi, Mikael: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (Like, 2001)  *** film
  • Nordhoff, Charles • James Norman Hall: Kapina laivassa (WSOY, 1983/1936)  **** film
  • Nordhoff, Charles • James Norman Hall: Meren voittajat (WSOY, 1966)  ***
  • Nordhoff, Charles • James Norman Hall: Myrskyn kourissa (WSOY, 1960)  *** film

o

  • Ondaatje, Michael: Englantilainen potilas (Otava, 1997/1993)  *** film
  • Ooka, Shohei: Tulia tasangolla (Weilin+Göös, 1964)  ***
  • Orwell, George: Animal Farm (Penguin Books, 1985/1945) ***** film
  • Orwell, George: Eläinten vallankumous (WSOY, 1972/1969) ***** film
  • Orwell, George: Eläköön tuonenkielo! (WSOY, 1998)  ***
  • Orwell, George: Katalonia, Katalonia! (WSOY, 1991/1974)  ***
  • Orwell, George: Vuonna 1984 (WSOY, 1978/1950) ***** film
  • Østby, Jan: Valas näkyvissä (WSOY, 1954)  ***

p

  • Pahlavi, Mohammad Reza: Maani puolesta (WSOY, 1960)  **
  • Papanin, Ivan: Elämää jäälautalla – päiväkirja (Progress, 1981)  **
  • Paronitar Orczy: Punainen neilikka – kertomus Ranskan vallankumouksen ajoilta (Otava, 1956/1935)  *** film
  • Pasolini, Pier Paolo: Tuhkan laulaja – runoja (WSOY, 1999)  ***
  • Pasternak, Boris: Tohtori Živago (Tammi, 1958)  **** film
  • Paterniti, Michael: Ajelulla Albertin kanssa (WSOY, 2001)
  • Paton, Alan: Itke, rakastettu maa (Tammi, 1974/1950)  *** film
  • Patrick, Quentin: Perheen luuranko – salapoliisiromaani (Gummerus, 1966)  ***
  • Paustovski, Konstantin: Pohjolan tarina (Karjala-kustantamo, Petroskoi, 1979)  **
  • Paustovski, Konstantin: Venäjän sydänmailla – kertomuksia (1987)  **
  • Pelé [toim. Robert L. Fish]: Jalkapallo – elämäni (Weilin+Göös, 1977)  **** ++
  • Pelé • Orlando Duarte • Alex Bellos: Pelé (Otava, 2010/2006) *****
  • Pike, Robert L.: Bullitt (Penguin Books, 1969)  *** film
  • Politkovskaja, Anna: Demokratian rauniolla (Like, 2009) *****
  • Politkovskaja, Anna: Toinen Tshetshenian sota () *****
  • Pollan, Michael: Oikean ruoan puolesta (Atena, 2011/2009)  ****
  • Portis, Charles: Kova kuin kivi (WSOY, 1970)  *** film
  • Potter, Dennis: Laulava salapoliisi (Like, 2005)  **** film
  • Prescott, William: Meksikon valloitus (WSOY, 1995/1942) *****
  • Proulx, Annie: Laivauutisia (Otava, 1999)  ** film
  • Puig, Manuel: Hämähäkkinaisen suudelma (Teos, 2009)  **** film
  • Puškin, A. S.: Kapteenin tytär (WSOY, 1959/1876)  ***
  • Puzo, Mario: Kummisetä– romaani mafiasta (WSOY, 1986/1971) ***** film

q

  • Quart, Alissa: Brändätyt – ostetaan ja myydään nuoria (Like, 2003) film
  • Quéau, Philippe: Lumetodellisuus (Art House, 1995)  ****
  • Queneau, Raymond: Zazie – Pariisin päiviä (Otava, 1995)  ****

r

  • Radzinski, Edvard: Rasputin (WSOY, 2003/2000)  ***
  • Ramonet, Ignacio: Median tyrannia (WSOY, 2001/2001)  ****
  • Raspe, Rudolf Erich: Paroni von Münchhausenin seikkailut (Karisto, 1981/1856)  ****
  • Rayner, Richard: Los Angeles without a Map (1988)  *** film
  • Reade, Charles: Luostari ja kotiliesi (Tammi, 1955/1923)  *** film
  • Reed, John: 10 päivää jotka järisyttivät maailmaa (Kansankulttuuri, 1977)  *** film
  • Reid, P. R.: Vankileiri Colditz (Otava, 1974)  *** film
  • Remarque, Erich Maria: Länsirintamalta ei mitään uutta (WSOY, 2002/1929)  **** film
  • Remarque, Erich Maria: Rakasta tänään, huomenna (Gummerus, 1986/1955)  *** film
  • Renard, Jules: Kuvien metsästäjä (Otava, 1973)  ***
  • Renoir, Jean: Kapteeni Georgesin muistikirja (Love Kirjat, 1981)  ***
  • Renoir, Jean: Renoir, isäni (Tammi, 1985/1963)  ****
  • Rey, Pierre: Kreikkalainen (WSOY, 1982/1974)  **
  • Roberts, Charles G. D.: Tulen löytäjät (WSOY, 1959)  ***
  • Roche, Henri-Pierre: Jules ja Jim (Otava, 1966)  **** film
  • Rogatsi, Inna: Särjetty sukupolvi – kymmenen käskyä Neuvostoliitossa (WSOY, 1991)  ***
  • Rolnikate, Maria: En voi vaieta (WSOY, 1966)  ***
  • Ronson, Jon: Vuohia tuijottavat miehet (Sammakko, 2008)  ** film
  • Rosny, J–H.: Sota tulesta (Otava, 1985)  **** film
  • Roth, Philip: Portnoyn tauti (WSOY, 1987/1969)  *** ++ film
  • Rusch, Claudia: Stasi tiskipöydän takana (WSOY, 2006)  ***
  • Ryan, Cornelius: The Longest Day (Wordsworth Editions, 1999/1959)  **** film
  • Rytheu, Juri: Tie seestyvään aamuun (SN-kirjat, 1988)  ****

s

  • Sabatini, Rafael: Merihaukka (WSOY, 1925) ***** film
  • Sabatini, Rafael: Scaramouche – säilän sankari (Kustannustalo, 1954)  *** film
  • Sack, John [toim.]: Luutnantti Calley – My Lain tarina (WSOY, 1971)  **** ++
  • Saharov, Andrei: Maani ja maailma (Kustannuspiste, 1976)  ***
  • Saint-Exupery, Antoine de: Pikku prinssi (WSOY, 1984/1951) ***** film
  • Saint-Exupery, Antoine de: Yölento (Tammi, 1979/1947)  **** film
  • Sakai, Saburo: Samurai – japanilaisen hävittäjälentäjän muistelmat (WSOY, 1962) ***** +++ film
  • Salinger, J. D.: Sieppari ruispellossa (Tammi, 1990/1961) ***** film
  • Salinger, J. D.: Yhdeksän kertomusta (Tammi, 1981/1966)  ***
  • Sandemose, Aksel: Ihmissusi (Gummerus, 1969/1960)  ***
  • Saro-Wiwa, Ken: Vankilapäiväkirja (Like, 2007/1996)  ***
  • Saroyan, William: Ihmisiä elämän näyttämöllä (Tammi, 1959/1945)  *** film
  • Schaeffer, Jack: Etäisten laaksojen mies (Otava, 1976/1960)  **** film
  • Schlesinger, Arthur M., Jr.: Katkera perintö – Vietnamin ja Yhdysvaltain demokratia 1941–1966 (Tammi, 1968)  ****
  • Scholl, Susanne: Sodan tyttäret – naiskohtaloita Tšetšenian raunioilla (Like, 2009)  ****
  • Schroeder, Christa: Olin Hitlerin sihteeri – Führerin palveluksessa 1933–1945 (Minerva, 2011)  ***
  • Schulberg, Budd: Alaston satama (Otava, 1963)  **** film
  • Schuller, Wolfgang: Kleopatra – kolmen kulttuurin kuningatar (Atena, 2007)  ***
  • Scott, Walter: Ivanhoe (WSOY, 1992/1870)  *** film
  • Shellabarger, Samuel: Kulta ja kuolema ()  **** +++ film
  • Shute, Nevil: Onnen maa (Gummerus, 1994/1953)  *** film
  • Shute, Nevil: Viimeisellä rannalla (Gummerus, 1958) ***** +++ film
  • Shute, Nevil: Viisi mustaa kanaa (Gummerus, 1952)  *** film
  • Sidey, Hugh: John F. Kennedy, presidentti (WSOY, 1964)  ***
  • Sienkiewicz, Henryk: Quo vadis? – kertomus Neron ajoilta (WSOY, 1936/1901)  **** film
  • Sillitoe, Alan: Lauantai-illasta sunnuntaiaamuun (Otava, 1962)  *** film
  • Smith, Martin Cruz: Gorkin puisto ()  ** film
  • Solzhenitsyn, Aleksandr: Vankileirien saaristo I–II () *****
  • Sorensen, Theodore C.: Kennedy (Tammi, 1966)  ****
  • Spencer, Elizabeth: Kohtaus Firenzessä (Tammi, 1967)  ** film
  • Starbäck, C. Georg: Engelbrekt Engelbrektinpoika (WSOY, 1954)  ****
  • Steinbacher, Sybille: Auschwitz – lyhyt historia (Like, 2008/2006)  ****
  • Steinbeck, John: Eedenistä itään (Tammi, 1992/1953) ***** film
  • Steinbeck, John: Helmi (Tammi, 1963)  *** film
  • Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiä (Tammi, 1977) ***** film
  • Steinbeck, John: Hyvien ihmisten juhla (Tammi, 1985)  *** film
  • Steinbeck, John: Matka Charleyn kanssa: Amerikkaa etsimässä (Tammi, 1978/1963)  ***
  • Steinbeck, John: Oikutteleva bussi (Tammi, 1958)  *** film
  • Steinbeck, John: Päivä kuninkaana (Tammi, 1957)  ***
  • Steinbeck, John: Punainen poni – ja muita kertomuksia (Tammi, 1974)  ***
  • Steinbeck, John: Taivaan laitumet (Tammi, 1982)  ***
  • Steinbeck, John: The Moon Is Down (Pan Books, 1958)  **** film
  • Steinbeck, John: Torstai on toivoa täynnä (Tammi, 1972)  ****
  • Steinbeck, John: Vihan hedelmät (Tammi, 1970/1944) ***** film
  • Steinbeck, John: Ystävyyden talo (Tammi, 1971/1950)  **** ++ film
  • Stevenson, Robert Louis: Aarresaari (Ex Libris, 1970) ***** film
  • Stevenson, Robert Louis: David Balfourin seikkailut (Tammi, 1955)  ***
  • Stevenson, Robert Louis: Musta nuoli – historiallinen romaani Ruusujen ajoilta (Mantere, 1946)  ***
  • Stevenson, Robert Louis: Tohtori Jekyll ja Mr Hyde (Otava, 1996/1911) ***** film
  • Strindberg, August: Hemsöläiset (Tammi, 1966/1895)  *** film
  • Swift, Jonathan: Gulliver’s Travels (Oxford University Press, 1988) ***** film

t

  • Tacitus: Keisarillisen Rooman historia (WSOY, 2004/1969)  ***
  • Theroux, Paul: Suuri junamatka (WSOY, 1990/1977)  ***
  • Thom, Robert: Bloody Mama (1970)  *** film
  • Thomas, Gordon • Max Morgan Witts: Enola Gay – pommikone Hiroshiman yllä (WSOY, 1981)  ***
  • Thompson, Hunter S.: Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (Loki-Kirjat, 2006/1999)  **** film
  • Thoreau, Henry: Elämää metsässä (WSOY, 1990)  +++ ***** film
  • Tolkien, J. R. R.: Taru sormusten herrasta (WSOY, 1989) ***** film
  • Tolstoi, Leo: Anna Karenina 1-2 (Ex Libris, 1969)  **** film
  • Tolstoi, Leo: Kreutzersonaatti • Polikuška (Ex Libris, 1971)  ***
  • Tolstoi, Leo: Sota ja rauha I–IV (WSOY, 1950/1945) ***** film
  • Tolstoi, Leo: Ylösnousemus (WSOY, 1952/1899)  **** film
  • Tornius, Valerian: Romanovien loisto ja luhistuminen (WSOY, 1939)  ***
  • Toussaint, Jean-Philippe: TV (Basam Books, 2000)  **
  • Traven, B.: Hallitus (Love Kirjat, 1981)  ***
  • Traven, B.: Hirtettyjen kapina (Love Kirjat, 1985)  **** film
  • Traven, B.: Kuolemanlaiva (Love Kirjat, 1978)  **** film
  • Traven, B.: Mahonkiviidakko (Love Kirjat, 1983)  ***
  • Traven, B.: Marssi Monterialle (Love Kirjat, 1982)  ***
  • Traven, B.: Puuvillanpoimijat (Love Kirjat, 1979)  ****
  • Traven, B.: Sierra Madren aarre (Love Kirjat, 1958) ***** film
  • Traven, B.: Silta viidakossa (Love Kustannus, 1977)  **** film
  • Traven, B.: Vankkurit (Love, 1980)  ***
  • Treholt, Arne: Yksin (Kirjayhtymä, 1986)  ***
  • Treue, Wilhelm: Kruunupäitä, valtiomiehiä, henkilääkäreitä (WSOY, 1957)  ***
  • Trevor-Roper, Hugh: Hitlerin viimeiset päivät (Tammi, 1963/1947)  ***
  • Troyat, Henri: Sellaista oli elämä Venäjällä viimeisen tsaarin aikana (WSOY, 1967)  ***
  • Trumbo, Dalton: Sotilaspoika (WSOY, 1973)  **** film
  • Tsehov, Anton: Lokki (WSOY, 2008/1960) ***** film
  • Tsehov, Anton: Nainen ja sylikoira – valikoima novelleja (Otava, 1973/1961)  ****
  • Tsehov, Anton: Rotkossa (Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1957)  ****
  • Turner, Ted • Bill Burke: Ted Turner – elämäni mediabisneksessä (Otava, 2009)  **
  • Twain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut (WSOY, 1945/1904)  **** film
  • Twain, Mark: Kapteeni taivaassa (Karisto, 1979/1958)  ***
  • Twain, Mark: Tom Sawyerin seikkailut (WSOY, 1956/1909) ***** film

u

  • Uris, Leon: Exodus (Gummerus)  *** film
  • Uris, Leon: Topaz (Gummerus, 1992/1968)  ** film

v

  • Vahtre, Lauri: Absurdin suurvalta – elämää neuvostojärjestelmässä (WSOY, 2010)  ****
  • Various: Popol Vuh (Like, 2005/1995)  ****
  • Various: Tuhatyksi yötä I–II (WSOY)  ****
  • Verne, Jules: 20000 Leagues Under the Sea ()  **** film
  • Verne, Jules: Begumin miljoonat (Karisto, 1979)  **
  • Verne, Jules: Isänmaan lippu (WSOY, 1981)  ***
  • Verne, Jules: Kahden vuoden loma-aika (WSOY, 1977/1907)  ***
  • Verne, Jules: Kapteeni Nemo (Karisto, 1968/1926)  *** film
  • Verne, Jules: Maailman ympäri 80 päivässä () ***** film
  • Verne, Jules: Maasta Kuuhun (Karisto, 1969)  **** film
  • Verne, Jules: Matka Maan keskipisteeseen (WSOY, 1975/1879) ***** film
  • Verne, Jules: Merkilliset matkat 1 (WSOY, 1987)  **
  • Verne, Jules: Sukelluslaivalla maapallon ympäri () ***** film
  • Verne, Jules: Tsaarin kuriiri (WSOY, 1955/1927)  **** +++ film
  • Vonnegut, Kurt: Galápagos (Tammi, 1988/1986)  ***
  • Vonnegut, Kurt: Herra teitä siunatkoon, herra Rosewater, eli helmiä sioille (Tammi, 1981/1972)  ****
  • Vonnegut, Kurt: Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle (Tammi, 1983/1978)  *** film
  • Vonnegut, Kurt: Kalmasilmä (Tammi, 1983)  ***
  • Vonnegut, Kurt: Kissan kehto (Tammi, 1981/1975)  **
  • Vonnegut, Kurt: Piruparka (Tammi, 1981/1980)  ****
  • Vonnegut, Kurt: Teurastamo 5 eli Lasten ristiretki (Tammi, 1978/1970) ***** film
  • Vonnegut, Kurt: Titanin seireenit (Tammi, 1982)  **

w

  • Walker, Alice: Häivähdys purppuraa (WSOY, 1986) ***** ++ film
  • Wallace, Edgar: Avainsana (Tammi, 1956/1945)  ****
  • Wallace, Edgar • Merian C. Cooper • Delos W. Lovelace: King Kong (Otava, 1977)  **** film
  • Wallace, Lewis: Ben-Hur (WSOY, 1961)  **** film
  • Waller, Robert James: Hiljaiset sillat (WSOY)  **** ++ film
  • Warren, Robert Penn: Kaikki kuninkaan miehet (Gummerus, 1976) *****film
  • Webb, Charles: Miehuuskoe (Uusi Kirjakerho, 1982)  *** film
  • Wells, H. G.: Tohtori Moreaun saari (Odessa, 1986)  *** film
  • Welsh, Irvine: Trainspotting (Otava, 1996)  **** film
  • West, Nathanael: Iisi miljoona (Love Kirjat, 1980)  ***
  • West, Nathanael: Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts (WSOY, 1983/1966)  **** film
  • Wharton, William: Birdy (WSOY, 1979)  **** film
  • Wilde, Oscar: Dorian Grayn muotokuva (WSOY, 1963/1906) ***** film
  • Wohl, Burton: Kiina-ilmiö (Otava, 1979)  *** film
  • Wren, P. C.: Saharan sissit (WSOY, 1960/1926)  **** film
  • Wright, Harold Bell: Kun mies on mies (WSOY, 1957)  *** film
  • Wright, Richard: Musta poika (WSOY, 1966/1948)  ****
  • Wright, Richard: Pikku jumalat (WSOY, 1982/1955)  ****

x

y

  • Young, Desmond: Rommel (Tammi, 1962/1950)  ***

z

  • Zachovalová, Lieko: Prahan ääni – muistelmia (Edita, 1998) *****

å