Ei nyt niin etikkaista

Kävinpä sitten minäkin joutessani pudottelemassa tuon sielujen syväluotauksen eli etiikkatestin:

Mielipiteitäsi lähimpänä oleva filosofi on Martti Lindqvist.

Alla 3 lähintä filosofia ja osumisprosentit:
1. Martti Lindqvist 79.0%
2. Starhawk 78.0%
3. Mihail Bahtin 77.0%

Ajatuksiasi eniten vieroksuu Anton Szandor LaVey 41.0%

Myös seuraavat 3 mielipidevaikuttajaa olivat lähinnä omaa vastaustasi:
1. Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki 81.0%
2. Europarlamentaarikko Matti Wuori 77.0%
3. Europarlamentaarikko Heidi Hautala 75.0%

Jahas, vaikuttavaa seuraa… josko vaikka ostaisin tuon tuloksen, hah. Vaan kuka helkkari sitten on Starhawk? :P

Vinyyli – rakastettuni

Tiedän, tiedän toki. Sanon sen Sinulle aivan liian harvoin. Varmaankin sen vuoksi, juuri siitä syystä, lojut niin kovin usein mykkänä hyllyssäsi, vain sadat lajitoverisi lohtuna. Sellaisina hetkinä en kadehdi kohtaloasi.

Ajattelen Sinua silti usein. Etenkin silloin, kun olemme erossa ja joudun tahtomattani kuuntelemaan kaukaisia sukulaisiasi, tavarataloissa tai hisseissä. Kuinka silloin kaipaankaan tuttua ja turvallista rahinaasi — sitä samaa, josta niin kovin usein Sinulle tarpeettomasti huomauttelen.

Tiedän myös, että olet havainnut minun hairahtuneen. Olen koskettanut kilpailijoitasi. Niin, juuri niitä: nuorempia, kiiltävissä ja houkuttevissa muovikuorissaan. Voin vain sanoa puolustuksena, että jouduin erehdytetyksi ja että kokemus oli karmiva. Sisältö oli kovin kylmää ja steriiliä ja tunsinkin välitöntä halua palata luoksesi ja levittää tukevat ja lämpöiset kantesi heti ovella.

Ethän siis huoli, sillä tiedän nyt kaiken ja valintani on varma. Sinun kanssasi haluan vanheta ja ottaa vastaan tulevan. Ratisevat vekkisi eivät minua haittaa, sillä ne ovat elämisen merkkejä. Jaksan kevyesti nousta kohottamaan neulasi ja vaivatonta on vaihtaa puoltasi. Pahviset kantesi rispaantuvat ja kuluvat, niin kuin minäkin, mutta paikkaan ne kaikki kohdat hellyydellä, enkä niitä kohta enää huomaa.

Ja jos kerran, eräänä päivänä, kohtalokas naarmu Sinut iäksi vaientaisi, niin senkin kestän. Minun tarvitsee vain muistella satoja yhteisiä hetkiä ja kaikki on hyvin, jälleen. Vinyyli — rakastettuni.

CD-kotelo sucks

Omaa multimediaprojektia suunnitellessa tuli pälyiltyä kirjaston tarjontaa. Noin niin kuin malliks, että mitä EI kannattais tehä. Ettei pyörää uusiks. No niin…

Hyllyy selaillessa sitten tietty yks romppu putosi lattialle. Valmis. Ne kannen surkeet kiinnitysnastat hajosivat ja tekele meni dead. Kiroiltuani aikani idiootteja insinörttejä havaitsin joukossa ihan fiksunkin innovaation. Yksi kotelo oli näet — pahvia. Jess.

Täydellinen muoto: ekologinen (kierrätysmatskua), kevyt, vähemmän tilaa vievä ja ajan patina vaan parantaa ulkonäköä; vähän niin kuin wanhoissa vinyyliplattojen kansissa. Vaan miksi niitä sitten ei juuri ole käytössä? Annas kun arvaan: bisnes- ja markkinatalous (lue: kapitalismi) jyllää. Varmaan h**vetin hyvä tinki kun koneet sylkee lakkaamatta muoviskeidaa tuutin täydeltä.

Entäpäs se muovikotelon ergonomia tai sen puute. Insinörttivihaa kehitteleiksee ihan vaivatta sitä mukaa kun yrittää tunkee sitä kirottua lehdykkää sen kannen nastojen alle. Mutta tarkemmin ajatellen, sehän on aiwan täydellinen formaatti: muovimusaa muovikansissa muovityypeille.

Ai niin, se hyllyn sisältö. Löytyhän sitä kaikenlaista, aika pöyristyttävääkin. Mm. Turun yliopisto oli puuhannut kasaan sinänsä näyttävän (Majakka tms.) härdelin ja pilannut sen sitten totaalisesti: kaikki linkit toimivat hiirieleillä, naksauttamatta, siirtämällä vain hiiri kohteen päälle!

Hah… tuloksena katsojaurpo saattoi hetkenä minä hyvänsä huomata pullahtaneensa ihan minne tahansa, esim. nettiin tai ulos koko ohjelmasta [sic]. Nördeillä oli varmaan rakennellessa hauskaa… [huoh].

Multamediaa

Syksy vaatii veroaan: paha writer’s block. Ei huvita räpeltää edes meilejä, muusta puhumattakaan. Grr.

Osansa tässä voi olla sillä, että sain *köhh* kuningasidiksen: eletty elämä multimediaksi rompulle. Menneitä häpeningejä riittää ja dokkareitakin on pinoittain. Eikun toimeks.

No niin, en hetikään arvannut että semmoinenhan on ihan helvetinmoinen projekti. Jumalaton suunnittelu (rakenne, ulkoasu etc.) ja lisäks tolkuton duuni kaiken matskun (tekstit, graffa, fotot, äänet) tekemisessä ja sovittelemisessa.

Joku proggiskin tarttee opetella, mutta mikä sitten olis sopiva. Director 6 vai Flash 5

Directoriin ei käy kuin vawe-äänet ja moni juttu näyttää hankalalta, mutta se on silti varsinainen multimediaohjelma. Flash näyttäis iisimmältä ja soundit hoituu ämppärinä, mutta se taitaa olla enämpi nettijulkaisuun tarkoitettu. Hmm.

Jaa, että miks nähdä moinen vaiva. No pelkästä mielenkiinnosta ja ammatillisena juttuna. Ja jäähän sitten jälkipolville siisti puketti ihmeteltävää, hah.

Botski line

Sweduihin tarttis lähtee ens viikolla, jälkikasvuu (kundi, 15 v.) tapaamaan. Kaksinaisii fiiliksii. Jäbää on tietty aina mahtavaa nähdä, mutta ne botskimatkat (10 tuntii yhteen suuntaan) käy ylle. Kaikki on jo nähty niin kirotun moneen kertaan eikä pipopäiden mekkalointii jaksais millään. Aika ei kulu eikä dokaamiseen oo halua eikä plätää. Dammit: läppäri olis reissussa kova sana…