Älä Emmi…

…ota ennemmi tilaisuurest vaari. Taik siis muari. Nuari.

K

akstuhatluku oli moneltappa kehno. Kylmä vihurit puhalteli eikä musan pualelka pomppima päässy. Ratio nytkähti. Villevileenit, tämä sulojen henkine suku, kekkas soittolistan ja sitä myäre katos pallit; toimittaja muuttus toimittelijaks. Sil tiäl sit ollaanki. Valopilkut — nee oli vähis jo sillonki.

[Emmi: No Nothing] Yks säre osus hylly. Emmi. Salaperäne Vilppulan Veega, ketä noi vaa varottamati keinahti framil ja samaltappa siält sit katoski. Kaks kiakkoo mun miälest kerkis tekemä. Tämä kakkospläjäys No Nothing (2002) korista kokoelmi, kirpparil tuli joskus napattu. Veivailen sitä nykyäski, pari kertta vuares. S’oon iso kehu, sano. :b

Mää ihmettele. Miks varte hän ei preikannu? Siis sillai oikkiast, kunnol, ulkomail, Euruupas. Kyl sitä sillomailmas paljo pahemppa sondaa levitetti listoilt viattoman korvisse, joka päivä ja mittä häppemäti. Eik hänt vaa huvittanu? Vai käveks siltappa ko 1970-luvun finkeil, ei osattu tyrkyttä. Kaikemailma hanoiraksut ja yätoivot kyl pantti rahoiks. Mää murhetu!

Kantsi kuunnel. Korvilot auki. Kiakko on tasapainone, täynnäs hyvei laului. Nätist kilkutettu ja viksust veretty. Emmi putsa plattiat kaikil pakarisil ja varttiaaseil!

Violently happy

[CD-kansi] 1990-luvul kyhätti pelkästäs niim pal silkkaa sondaa, eten enä muistanukka:

Björk!

Pistin tosa puuhates soima. Debut, vuarelt 1993.

Melkost karkkii, sano. »Venus as a Boy», »The Anchor Song», »Human Behavior» ja tiätyst kualettava svenkipala »Violently Happy» — ainut minkä olisin muistanu. Björkhä valus mult pualiks pesuveren mukan sillo aikanas, see verra olin pahastunu. Ja mil me vastatti? Ei hättääkä: Kaijan Kaa, Naylon Biit, Taikapeli… LOL

Innostusin tiätyst. DeeVeeDee-tavaraa tilaukse… :/

Pinoja pitkin poikin… loikin!

Vaihteeks traijatti iha kahrest paikka. Itelliaanos täyte reppu ja kassi, lainastoautos riitti vähempiki. No katotaas. Opusosasto, muut sit later, jos.

Erkki Aurejärvi: Kovaa peliä — muistelmat (Into, 2013)

Esko-Juhani Tennilä: Toppari Arkadianmäellä (WSOY, 2013)

Mul o lainastoautos vetämäs erikses paprulista, simmone, misä pyytele niit heijä autokirjoi. Siält sit putto sillo tällö mitä sattu. Sem pääl mää varaile kaikke muut heijä netissäs. Jaa, mikä vidzi vai? No autovaraus ei maks mittä, muute iske 6 markka/kirja.

Lue lissä…Pinoja pitkin poikin… loikin!

39

…onpi opuste määrä. Lisäks vähä muulaissi herelmi. Kymmenkunt kiloo lootan paino, äske juur traijasi.

Tavan mukka jokune karkki:

Arvi Arjatsalo: Siperian kutsu — kertomus M. A. Castrénin kahdesta tutkimusmatkasta (Otava, 1991)

Rob Bowman: Soulsville U.S.A. — the Story of Stax Records (Schirmer Trade Books, 1997)

Büchi – Braun – Kaufmann: Opas suoraan demokratiaan (Into/Like, 2008)

Hynninen – Keitele – Lehti: Neljä kertaa nopeammin kuin pännällä — konttoritekniikan historia (Ajatus Kirjat, 2009)

Risto Korhonen: Hakaniemen voimavuodet — valtapeliä ay-liikkeessä 1985–1995 (Otava, 2011)

Martin – Schumann: Globalisaatioloukku — hyökkäys demokratiaa ja hyvinvointia vastaan (Vastapaino, 1998)

Pentti Saaritsa: Yhdeksäs aalto (Kirjayhtymä, 1977)

Salonen – Holthoer: Egypti ja sen kulttuuri (Otava, 1963)

Eric Schlosser: Pikaruokakansa (WSOY, 2002)

Kaarin Taipale (toim.): Guggenheimin varjossa (Into, 2012)

Vähä niinko kaikke. Erikoisest hotsitta Soulsville, demokrasy, klopaali ja pikamuru.

Ja toho sit yks älppy ja sinkula (Who/Herman’s Hermits), kolme eläväkuvaa (–), liävä kikkarapino Kinks, Elvis (8 Classic Albums + Bonus Singles) ja kakun pääl oikke viäl kirsikka, Tapio Heinonen: En kadu mitään — kaikki levytykset (6 CD).

Pikkase verra pärjäillä… :)

Kalevalan laulumail'

Ostin meina Huutiksest halpiskikkaran, »2 alkuperäistä». Ei pal muut puutu ko »Katso kuvat!!!» :p

Mut Kalevala se o. Kaks ekaa lättyy: People No Names (1972) ja Boogie Jungle (1975). Toi PNN löytys jo hyllystki, iso musta. — Remasterointi noist varmast uupuu, ei tält hinnal. Vinyylist kyl parantta, siin o harvinaise tunkkaset saundit. Mitä se tekniikka veti sillo? Ei ainaska viimisen pääl. *dahha*

Kalevala oli mainio kompo. Ekas Ruisrokiski. Aluks oli baitöwei kannuis muudan Henry Aaltonen, harmi etei ol taltiointtei. Meno oli arvatenki dadapitost. Ja tiäs mihe olsivat päässe ellei kitaristi Kurkisel olis käyny huanost. :(

Nii, olisha se kolmaski. Abraham’s Blue Refrain, 1977. Driim on…