Kirjastojen hiljaiset hemmot

Unooohdin maanantaina, että loistokas kirjastoautomme olikin viettelemässä hiihtolomaa. Siellä sitten seisoi urpo pysäkillä, ilmoa tavaillen.

Niinpä apostoli taivalsihe seuraavaksi kirkkoonsa. Ja mikäs siinä, kirjastot ovat mukavia mestoja. Tosin, heräili myös kerettiläisiä ajatelmia. :b

Kirjastojen väessä nimittäin on jotakin hiljaisen humoristista. Vaikka yleistäminen ei aina toimi, niin eipä keskusteluproggiksen vetäjäksi useinkaan tarjoudu Kelan virkailija, ja valtamerialusten ruorissa taas harvemmin sompailee joku anttihulkko. Vakka ja kansi valikoituvatten. Niinpä kirjastojen virkailijoissa saattaa viaton ohikulkija havaita yhteneväisyyksiä, kenties jopa ammatillisia ominaisuuksia. Mutta olisiko ilmaus olmi jo pahasti liioittelua?

Kirjastossa oli ainakin muinoin sentapaisia kylttejä kuin »Hiljaa kirjastossa». Niinpä kirjastoheebon oleellinen ominaisuus on olla olemassa hiljaa. Käynti on hiipivän tuntuista ja puhe asiallisen tasaista, yleensä alarekisterissä kulkevaa. Volyymi ei koskaan kohoa. Rasvaista vitsiä ei voi kuvitella kuulevansa, joskin salatuissa kahvihuoneissa varmaankin irrotellaan. Ja tsoukkia — ainakaan kovin korkealentoista — ei asioidessa kannata heittää. Seurauksena on vaivautunutta hämmennystä, molemmin puolin tiskiä.

Ei mikään tähtipäivä

If not?

Ensin päivällä CD-kamaa kummikundille väsätessä unohtuu tasapainottaa äänitasot. Pannunalunen kiertoradalle ja poltto uusiks. Kansiin ei löydy kartonkia ja muutenkin juttu valuu pelleilyksi. Kuinka tämä voi olla näin vaikeaa?

Seuraavaksi urpelo hiihteleepi kirjastooonsa opusta uusimaan. Kirjastokortti tietenkin löytyy  — pöytälaatikosta. Virkailja sentään armahtaa so. hoitaa asioita fiksummin kuin asiakas. Ja löytyypä euron poistohyllystä ihan kuranttia tavaraa, peräti seitsemän kirjan verran. Mutta ensin piti tietenkin poistua paikalta ja kohta palata puolimatkasta takaisin. Kaikki siis täsmää täysin  — vain niitä proffan hajamielisiä papereita en ole koskaan portfoliossani havainnut.

Reissun päätteeks vielä postiin, jossa pakettia noudettaessa virkailija ei kysy henkkareita. Tahdonpa sitten siitä muodostella kynnyskysymyksen. Rouvashenkilö vaihtaa väriä keitetyn merenelävän kanssa ja kolmisen sekenttiä meikä on kova kundi joka ei tanssi. Neljännen aikaosasen alkaessa paikalle liitelee takahuoneesta toinen frouva, todeten lakonisesti, että tavallisen postipaketin noudossa ei toki kuulukaan mitään kysellä. Pyhä yleissivistys! kuinka en tuota muistanut…

No niin — värivirhe siirtyy asiakkaan puolelle tiskiä. Arvon rouva sentään hyväksyy liukkaasti lasketellun anteeksipyyntöni ja megaluokan pahoitteluni, mutta taivaanranta ehti tummua ja tiedän olevani tässä saluunassa merkitty mies. Tippaleipä koipien välissä luovin lannistuneena polun reunoja tutkien kämpille.

Tänään, ei.

Anneli Pasanen Turun kirjastossa

Mää ole enneski kehunu kui hiano kirjasto Turus o. Viäläki, vaik oikkiast elämäst jo kaua sit erkkantunet surkkiat päättäjät o yrittäny kuapat sitä. Lainastoauto tule melkkeist ovel ja musikkiosastol riittä plätyi ja muit.

Vaik mää olevanas olenki jonkunäköne rokkimiäs (kato vaik älppylista) ja iskelmä ja pipohumppa saa aikka pahaste näpylöit, ni tartte sitä ny piänei perverssioi senttäs ol. Yks simmone o Anneli Pasanen.

Ai kuka vai. No se o simmone typy ko teki joskus 70-luvul pari älppy ja niit muutami kippaloi veivatti ussiast rarios: Sierra Nevada ja muit. Mää ole ettiny divareist niit älpeit mont vuat, turhha.

Miksem mää urppo heti menny kirjastost kattoma! Siäl ne lojus hyllys kummakki ja nyte ne o tosa pöyräl, orottamas voimasoitto. Tai no, saas katto. Kakskytviis vuat o menny ja ne kappalet o omis muistois tiätyst kovaste hianoi.
»Jos tahdot vettä sä janoosi saada/kastele Sierra Nevada».

Meinate, voi ol eres paha antiklimaksi. Jos ne onki muuttunu kimmeliks?

Näpit irti kirjastoautoista

See verra mää lopultas suivaantusin, et väsäsin Turusanomisse kirjotukse.

Näpit irti kirjastoautoista

Oikeasta elämästä jo kauan sitten vieraantuneet turkulaiset päättäjät ovat jälleen tekemässä sen. Ilmeisesti piipun suuta saa tällä kertaa katsella kirjastoautopalvelu, säästöjen nimissä tietenkin. Onko tämä unta vai fiinien huumaa?

[Kirjotus lehres -kuva] Kirjastoauto on loistava palvelu. Se tuo lähiöitä myöden lähes kotiovelle monipuolista hengen ravintoa. Tarjolla on kirjoja, lehtiä ja nykyisin myös CD-musiikkia. Tilaamalla saa sen mikä hyllyihin ei ole mahtunut. Henkilökunta on erittäin osaavaa ja sympaattista.

Monille kaupunkilaisille kirjastoautopalvelu on merkittävä henkireikä. Kirjallisen sivistyksen lisäksi toiminta tarjoaa myös sosiaalisen ulottuvuuden. Auto on tapaamispaikka, jossa puhutaan maailmaa järjestykseen ja tutustutaan ihmisiin — jopa naapureihin. Ne oravanpyörään tai sohvaan haihtuneet, jotka ovat tällaisesta kuulleet vain huhua, olkaatten hyvät ja käykää kokeilemassa — ja allekirjoittakaa tutustumiskäynnillä myös adressi tämän hienon palvelun säilyttämisen puolesta.

Aktiivisin käyttäjäkunta luultavasti koostuu vuosia jatkuneen markkinapelleilyn jo ulkoistamista ryhmistä: työnhakijoista, opiskelijoista, lapsista, seniorikansalaisista.

Pirusta ja pikkusormesta tiedetään vanha tarina. Varmaa on, että jos esim. yhden kirjastoauton palvelut onnistutaan nyt lopettamaan, eivät ne pyörät enää milloinkaan liikahda. Aina tulee jostain siltaa, moottoritietä, hotellia, stadionia; rakennettavaksi, pidennettäväksi, katettavaksi. Lakkautusuhan alla nyt olevat autot kirjoineen kuitenkin ovat valmiina olemassa ja yhdessä autossa tarvitaan virkailijoina kaksi (2) henkilöä. Pitänee siis julkisesti vaatia vastaus: minkä kokoinen todellakin olisi lopettamisella saavutettava ”säästö”?

Juurensa kadottanut, perspektiivinsä hukannut ja aatteensa aamulla vaihtanut päättäjä ei kirjastoautoa tarvitse. Mutta me elävät ihmiset, onko meillä varaa antaa kirjastoautopalvelun maatua?

Jari Leppänen, Turku

Tiärä sit jos mittä kauhiast hyätyykä… mut mopiilin väki kummiski oli tyytyväine, et joku eres jotta sanos. Ja määki sain sappeni tyhjäks. :b

Kanetti:
Lopultas, joulukuus annetti tiaroks et yhtäkä mopiili ei sittekkä (tiäteskä) kuapattu, mut pualet vuaroist lopetetti. Siihe atressi tul lopultas yli 1.400 nime — ett kyl mar saa sanno, et eres torjumisvoitto. Hmh.

Kirjastoauton kimpus

Jolsei joku viäl tiärä, ni meil Turus päi huristele lainastoauto. Siwistyskaupunki!

Niit autoiha ruksuttele (viäl toistaseks) kaks ja ne kiärtele ympär ämpär lähiöit jakamas opuksi ja aviisei. Ilma maksamist. Nyte meinata pistä vähintäs toinen kärry lihoiks tai ainaski rukat uusiks aikataului ja pysäkei. Et kyl tuleki säästö! Pistä pahaste vihaks.

Käyttäjis o tiätty paljo senioreit ja opiskelijoi ja tyättömi ja muksui, ja muit semmotti joil se o iso henkireik elämäs. Mut mitäs nää tän mailma pokoMOLOhvit siit välittä, nehä voi millo vaa pan sihteri hakema ittelles kaupast minkä kirja vaa. Ja varma kans o, et jos ny anneta peräks ni se mopili ei ikän takas tu, jämpti o.

Perkkeles, tartte vissi alkka väsämä yleisöosastokirjotust.