Yle progen jäljillä

Yle sitten yritti eilen progeilla eli Radio Suomi tarjoili »progeillan». Joopa.

Harvinaista herkkua ja nykyään pitäisi vissiin olla musiikillisista murusistakin heti kaksinkerroin kumartamassa, mutta kyllä jäi vähän ruskehtava maku. Eikö todellakaan parempaan pystytty?

Soitetusta musasta ei pahaa sanaa, tietenkään. Kaikki genesikset ja pinkkarit ja muut kuultiin plus pari ylläriäkin. Ei tosin mun lemppariani »Father of Night, Father of Day», mutta eipä valiteta. Tarkemmin: ei valiteta tuosta.

Ohjelman pituus ja ajan käyttö oli kyllä aika syvältä. Kun n. kerran viidessä vuodessa tuommoinen ehtoo järjestetään, niin eikö todellakaan käyttöön löydy enempää kuin kolme tuntia? Ja sekin täysin teoreettinen aika. Suunnilleen 20 min. välein tietenkin tungettiin sekaan merisäätä, uutisia ja futista. Montako biisiä ehdittiin soittaa? Nippa nappa tusina? Uskomatonta. Kertoo täydellisesti miten rock YLE:ssä makaa: totaalisen rähmällään.

70-luku rocks ja rules

Niin kuin hyvin tiedetään, wanhan liiton combot Deep Purple ja Uriah Heep paiskaavat keikan Hesassa. Lämmittelyksi Radio Suomi pukkasi teemaehtoon, jossa veivattiin toivebiisejä 2,5 tuntia ja väliin turistiin mukavia/joutavia. Jess.

Pakko sanoo. Kyllä hiostui linssi pariinkin otteeseen ja kaukainen teiniangsti palasi lähes kosketuksen päähän. »July Morning», »A Soldier of Fortune», »Highway Star», »Come Away Melinda», »When a Blind Man Cries» ja läjä muita HIENOJA stygejä. Monet niistä omallakin Kaikkien aikojen rock-biisit -listalla.

Mutta perspektiivitön bomb-fuck-humppapiposukupolvi saattaa nyt kuitenkin siellä jo ulvoa kuorossa, että mikä niissä nyt sitten muka on niin h**tin hienoa ja ihmeellistä. No niin… mikä? Yritetäänpäs kertoa:

BIISIT. Ne on ihan oikeesti hyviä ja ennen kaikkea niissä on selkeä rakenne. Vaikka sanoitukset ovatkin toisinaan keskinkertaisia tai kieli poskessa heitettyjä (»Black Night»), niin monet melodiat ovat todella upeita. Legendaarisia riffejä ja koukkuja puolestaan löytyy varsinkin Purplen biiseistä läjäpäin.

Kaikki myös toimii eli jutut on synkassa, kysehän on rockista eikä etydeistä. Toki varsinkin Heepin biiseissä on monissa alkeellisia sovituksia ja korneja fillejä ja tempot huojuvat ja riittihän niistä aikanaan myös pulinaa. »Tiedostavalla» 70-luvullahan vastakkain asetettiin »asiantuntijoiden» korkealle rankkaama virtuoosimainen ja taiteellinen oikea musa ja rahvaan kuluttama kaupallinen skeida. Mielenkiintoista vain, moniko enää muistaa (tai peräti kuuntelee) niitä »oikeita» juttuja: John McLaughlin, Yes, ELP, Rick Wakeman…

Radio Suomi loi nahkansa

Tännään iltiksessä joku urpo valitteli ettei ratijosta kuulemma tule tarpeeksi iskelmää! Huoh. Veivaisi tyyppi asansa »uudistuneen» Radio Suomen kohdalle. Korisevaa hallikaista tuutataan eetterin täydeltä ja bonuksena joku maijaleena huokailee sossutantan äänellä koko päivän. Maljamme kohotam.