Mutta oletko koskaan nähnyt oikeaa työtä?

Daniel Vigne: Martin Guerren paluu (1982). 1500-luvun Ranska. Miäs jättä perhees ja häippäse kyläst. Kymmene vuat kuluu ja äijä tuleki takas. Mitä mahta tapahtu?

tommose eläväkuvan vilasin tosa eilä. Ei sinäns kummonenka, 3/5. Pahemmi ei kans auttanu ett Gerard Depardieu ja Nathalie Baye oli vääris osis. Baye varsin. Vaik mää ole häne fanis ain ollukki, ni täsä hän näytti iha liika viksult et narahtais. Ja see verra nätiltäki, et sojotti ko majakka pesanttien keskel. Blah.

Onneks rainal oliki muit arvoi. Lavastus esmes oli niimpal hyvä et väliste luuli kattovas dokumentti. Samat sanat puvuist. Aika pal tuli miäle Jan Troellin hiano Maastamuuttajat (Utvandrarna, 1971). Kummaski tule simmone tunne, et se mailma ja ne ihmiset, ne on torellissi. Ei mittä Halivuudin puuterinenui. Takkussi kuantaloi ja öökonis kaihi. Molemmis kans näytetti tyäkalui ja tyäntekko eli sitä arkke, misä köyhälistö sillomailmas eleli. Ruåttalaiset raivas peltojas ja kynti sarkojas. Fransmannit värkkäs viinei ja kyhäs kenkki. Oli nii hikiki.

Siit tuliki miäle. Pätkäs oli pari tyrnii paalutust.

»The day the women rule the world — it’s the end of the world».

Nii. Tota me juur toristeta. Ne 1500-luvun ämmät kiahutti huuperii rautapunkas ja pesi pyykkivuaret käsikopelol. Sotki viinimarjoi tynnöris ja kasvatti kauhian lauman kakari. 500 vuat myähemmi kokonaine pohjoismaine kansa vahtaa vaa vehkeitäs. Veltto kretaperä lojuu yliopistokammiossas tutkimas mitä löytyy jalkovälist. Suurt vaarii pirellä huussien määräst. Musta ei ol musta. Mittä ei saa sanno. Jos erhetty, joutuu jalkapuuhu ja seuraa kirkonkirous ja panna. Eiku, see oliki 1500-luvul… No, otetaas toine:

»Reading and writing lead to all kinds of mischief».

Martin Guerre on kerenny matkoillas sotimaanki, ja siks varte hän palatessas ossa lukke ja kirjotta. Suur ihme! Mutei hänkä varmast osannu arvat et mihe se aikanas johta. Lukemal kerkke maisteriks. Syämä marsipaanii ja juaksema pas… sis.

Ihmist ei o luatu näpertämä. Jolsei löyry järkevää ja vyysist tekemist, lanttu mene sekasi. Oikia tyä onki karoksis. Hiki ei missä haise. Parffymi leijaile. Nuar sälli juakse 100 meetri ja kaatu maaha. Notski ei pala jos sähkö mene poikki. 1500-luvun kylä piteli itte järjestyst, mut mukahyvinvointivaltios ainostas MääItte kuikuile verhon takan. »Apua, poliisi, porno katkes!»

Meil istu pallillas yks Martin Guerre. Dikiloikkari. Tuhanne tyrkky orotta vuaroas. Puliveivareitte pirot. Oikkia tyä, sitä näky enä kirjois. Koht neeki polteta.

Minä soitan sulle illalla

Niinkos hyvi tiäretä, kerrostalos on kaikemoissi harmittavi pualei. Joutu morjestama naapurias. Kulkema samas hissis turpa rullal. Onneks löytyy hyvääki.

Ainaski meijä rappuu on ankarast siunattu. Me olla meina saatu musiikit ilmatteks jo nätti 15 vuat. Toka ylimmäises kerrokses asusta ankara trio: tooli, äijä — ja urut. Mää olenki siit vissi joskus jo naputellu. »Naapurin sähköurut/ luo outoa tunnelmaa». Taik jotta.

Siäl siis istuksii sälli, ketä armasta urkujas. Nuateiki hänel o. Tavan takka me kuulla kaikke hiano niinko »A Whiter Shade of Pale», »Jingle Bells», »Mä oksalla ylimmällä» ja »Kuurankukka». Mahtaa Turun kämppätoimistois ol kauhiat jonot. Kaik haluis muutta juur tähä, ja joutu karettuma konnei pääs. Voi heit!

Nyt kyl näyttä et viisarit otta uure asenno. Urkupolkijan alakerras on kuulemma mitta täysi. Multki vähä kysytti, ja osotin kyl miälipualeni. Mää tosin olen onneks harmiksen see verra alhane, etei laulut kovi hyvi kuulu. Tarskos käyrä vähä vääntämäs äijän potikoit?

Kuulkaa korpeimme kuiskintaa!

Lisäks taitaa mullaki ol uus naapuri. Seinän takan on hinkattu ja kilkattu siihe malli. Joku siäl majaas teke. Siin asus enne 70-vee pariskunta, mut vissi hee jo oppis kaik laulut ulkko ja lähti vaihteluks Varissual kuuntelema rumpui. Mut jos naapurisse onki hiipannu vaik joku kirjastotätsy? Sillo voi oman elämäs gäribruukkeri pääst äkkiiki mual kiakuma. Varotus. Varotus. Häätö.

Mitä me sit kuunnella? Kun sade lyö ikkunaan?